Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Ihanat karkkipussit - Fazer

Kuva
Joko olette maistaneet näitä ehkä maailman ihanimmassa pussissa olevia karkkeja? No, mä olen! Nams. Siis voiko karkkipussikin sopia sisustukseen ja näyttää hyvältä, ehkä pysyä myös säästössä loppuviikkoon? Fazerin uudet mustavalkoiset karkkipussit luovat kaupan karkkihyllyyn pienen silauksen tyylikkyyttä, ja houkuttelevat kyllä ostamaan ihan vaikka koristeiksi. Enää en voinut näitä vastustaa ja niinpä nappasin tänään kaupassa käydessäni yhden pussin kärryyn, mutta kun molemmat olivat niin ihania, oli ihan pakko kääntyä vielä takaisin ja ottaa toinenkin, ihan vaan kun oli niin ihanat pussit!  Kotona nappasin pussit Marimekon kulhoon ja ajattelin, että siinähän ne koristavat keittiötä perjantaihin... Mutta mun oli ihan pakko vähän sitten kuitenkin maistaakin, koska aloin epäilemään, että voiko noin kivan ulkonäön lisäksi saada muka hyviä karkkejakin. No, täytyy sanoa, että lakritsin suurena ystävänä, olen täysin myyty! Toisen pussin koitan säästää viikonloppuun, ette

Muutto ohi!

Kuva
Huh! Muutto ohi, enkä muuta enää ikinä! Pakkailu suhteellisen vilkkaan alle 2-veen kanssa ei ole herkkua, saatika tavaroiden roudaaminen paikasta toiseen, no nyt se kaikki on hoidettu ja olemme olleet jo muutaman yön uudessa kodissa laatikoiden keskellä. En ole ehtinyt juurikaan laitella paikkoja, sillä työt on mukavasti jarruttaneet hommaa ja lasten kanssa on pidetty rytmiä ulkoilun ja muiden suhteen mahdollisimman normaalina tämän hulinan keskellä. Nappasin muutaman kuvan puhelimeeni heti kun kaupanteosta ajoimme ihastelemaan uutta kotia. Koti oli puhdas, ja juuri niin kaunis kuin muistelinkin. Edelliset asukkaat olivat jättäneet meille ihanan lahjan, joka on kyllä täysin mun mieleeni! Lisäksi meidän uusi naapuri kiikutti meille suklaakakun muuttopäivänä, aika ihanaa!! Ehkä meidän on aika hyvä täällä... Lupaan esitellä jokaisen nurkan teille, kun vaan saan tavaroita purettua paikoilleen. Ostoslistalla olisi uusi tv-taso ja ehkä pari lipastoa, myös hyllyt pitäi

Ekaluokkalainen

Kuva
Tällä viikolla on monissa perheissä eletty jänniä aikoja kun koulut ovat taas alkaneet, ja jännintä aikaa tämä on varmasti kaikille jotka ovat saaneet kokea ihka ensimmäisen koulupäivänsä, meidän perheestä löytyy yksi tälläinen ja onhan tämä ollut jännää. Koulu alkoi keskiviikkona kello 9 ja meidän poika heräsi 5:45 vihaisena siitä, ettei häntä oltu vielä herätetty. No, mieheni käski hänet vielä hetkeksi nukkumaan, mutta eihän se uni enää tullut vaan hän oli pukenut reippaasti edellisenä iltana valitsemat vaatteensa päälle, syönyt aamiaisen ja seitsemältä tuli herättämään minut. Voi kun tuo aamuheräily pysyisi kaikki kouluvuodet samanlaisena, mutta eiköhän se aamu pian koita kun tapellaan heräämisestä.  En käsitä mihin tämä aika on mennyt ja minulla iski kauhea haikeus, että minun pieni poikani on jo noin iso. Mietin, että onko hän varmasti kokenut onnellisia aikoja, saanut tarpeeksi huomiota, olemmeko leikkineet hänen kanssaan tarpeeksi, pitäneet tarpeeksi rajoja, millaiset eväät h

Pakkauspuuhia

Kuva
Tervehdys vain, täällä kesäloman viimeistä iltaa viedään ja saa nähdä osaanko nukkua ollenkaan, minun pieni aloittaa huomenna koulun! Minä kun luulin olevani melko kovis, eikä kouluun lähtö ole tuntunut yhtään erikoiselta, niin pöh ja pah, tänään olenkin sitten märsännyt pitkin päivää. Mihin katosi se minun vauva joka ruttuisena maailmaan syntyi ja sydämemme heti valloitti... Nyyh. Onneksi voin rehellisesti sanoa, että poikani on reipas ja avoin pieni koululainen, jonka hyvillä mielin koulutielle huomenna saatan. Tänään on soviteltu vaatteita ja pakattu reppu, ilmassa oli jännitystä, mutta myös intoa ja iloa. Huomenna lupaan esitellä teille minun pienen koululaisen! Muutoin päivä onkin mennyt pakkaillessa. Aloitin jo viime viikolla hieman käymään läpi paperipinoja ja tänään innostuin pakkaamaan jo vaatehuoneesta kaikki talvikamat ja eteisestä osan kengistä, myös keittiön kaapit alkoivat tänään tyhjenemään. Välillä tuntuu että aikaa on vaikka kuinka, mitä tässä edes kiirehdin tämä

Asuntomessut 2015 - ei nyt ihan putkeen, mut ihan jees kuitenkin.

Kuva
Kirjoittelin aiemmin meidän  kesälomareissusta  ja lupailin, että asuntomessut saavat ihan oman postauksensa. Tämä postaus ei tule pitämään sisällään vain ja ainoastaan kuvia kauniista taloista, ja perusteluita miksi juuri tämä kohde oli suosikkini. Monet bloggaajat ovat jo teheet sen ja aika monella on näyttänyt olevan kanssani kovin samanlainen maku. Palataanpas ajassa hieman taaksepäin, päivään, jolloin postilaatikosta löytyi kauan odotettu Deko messuluetteloineen. Juoksin kotiin, keitin kahvit ja nappasin lehden luettavaksi. Pian kahvikuppi oli tyhjä ja messuluettelo selattu. Asuntomessuhimo katosi ja en innostunut mistään, laitoin lehden syrjään ja päätin kokeilla myöhemmin uudestaan. Pari päivää myöhemmin päätin avata lehden uudelleen ja olla avoimin mielin, ehkä olin vain aiemmin jotenkin huonolla tuulella tai jotain, mutta ei, ei vieläkään sykähdyttänyt. Niinpä hautasin koko ajatuksen asuntomessukierroksesta lomareissulla, eihän se lasten kanssa olisi edes järkevää. Kun sit

Kesäpäivä Escurialissa

Kuva
Torstai aamuna aurinko kurkisti ihanasti ikkunasta ja heräilimme koko perhe hymyssä suin. Kesäisen päivän kunniaksi päätimme vihdoin lähteä viettämään päivää Escurial kukka- ja eläinpuistoon, sinne menosta oli puhuttu jo pitkään.  Tämä ihanin kukkaistutuksin somistettu eläinpuisto sijaitsee Limingan kunnassa, vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Oulusta ja on avoinna koko kesän. Meille paikka ei ollut entuudestaan tuttu, mutta netistä olimme jotain lueskelleet ja tiesimme pakata matkaan eväitä nuotiolle. Toki sieltä löytyy kahvila josta saa purtavaa, mutta meidän vaahtokarkit odottelivat paistajaansa niin saatinpa vihdoin hyvä syy syödä ne pois.  Autolla pääsee aivan porttien viereen, oikeastaan suoraan puistoon, sillä muutamat eläimet asustavat hieman sivummalla. Portille maksoimme sisäänpääsyn ja saimme kartan mukaan, josta näki missä mikäkin eläin asustaa. Ensimmäisenä kävimme katsomassa lintuja ja muutamia matelijoita vanhassa tallirakennuksessa, jonka edustalla aukesi