2017/09/25

4-vee synttärit



Viikko sitten juhlittiin meidän keskimmäisen 4-vuotis synttäreitä, joita hän oli itse suunnitellut pitkään ja öitä laskettiin varmaan heinäkuusta. Meidän 4-vuotias pieni herra on melkoisen menevä tapaus, sellainen hyväntahtoinen hulivili. Hän kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, mutta unohtaa kiukun sopivan ajatuksen tullen hetkessä. Omatahto on jotain sellaista, joka koettelee vanhempien hermoja melko usein, mutta päättäväisyys ja huikeat jutut muistuttavat seuraavalla sekunnilla kuinka ihana tyyppi tuo poika oikeasti on. Energiaa riittää ja koko ajan pitää olla tekemistä, ja pelaillessa erilaisia pelejä hän viihtyisi tuntikausia. Muistipelit, lautapelit ja tottakai Playstation ja puhelin vievät helposti mukanaan, ja ollaankin yritetty pelailla mahdollisimman paljon perinteisiä pelejä ja jättää ruudut viikonloppuun, mutta tämä jääköön erilliseksi aiheeksi.


Meidän 4-vuotias on jo niin iso, mutta kuitenkin vielä niin pieni, äitin vauva aina vaan. Tuo meidän hurmuri hurmaa helposti kaikki ihmiset ympärillään, sillä hän ei ujostele vaan tervehtii kaikki tutut ja tuntemattomat ja uskaltaa heittää vitsiksi isommankin yleisön edessä, kun vain saa itse tehdä aloitteen. Kohteliaskin osaa olla ja käyttäytyä esimerkillisesti, mutta välillä iskee kiukku ja minkäs sille mahtaa... Kaveri hän haluaisi olla kaikille ja usein ihmettelee, jos joku lapsi on vaikka hieman ujompi, eikä heti uskalla leikkiin lähteä, kaikkia hän aina kuitenkin varovasti kysyy mukaan. 

Synttärijuhlia suunniteltiin tosiaan yhdessä, ja kun kakkaemoji suunnitelmat saatiin jätettyä taa, innostui Petrus StarWarsista ja halusi väreiksi mustaa ja kultaista! Niinpä tarjoilut katettiin teeman mukaan ja ohjelmanumeroksi järjestin toiveiden mukaan ongintaa ja aarteen etsintää. Tarjolla oli hyydytettyä lohikakkua, pieniä pizzoja, lakka-kinuski-kermakakkua, macaronseja pätkistäytteellä, suklaacupcakeseja ja karkkia. Tuli siis herkuteltua! Juhlien jälkeen sankari oli niin onnellinen ja ollaan koko viikko muisteltiinkin mukavia juhlia. 

(Lohikakun ohjetta tulessa myöhemmin, sillä se on ollut monien juhlien suosikki ja aina joku haluaa sen ohjeen.)




2017/09/17

Metsän omat herkut

Kyllä nyt on syksyihminen sisälläni herännyt eloon, tämä vuodenaika on ihana! Vielä muutama viikko sitten mua ahdisti, kuinka kesä oli lipunut ohi kuin huomaamatta ja kylmä, pimeä ankea syksy oli tullut yllättäen. Nyt kun mietin, niin kesä oli ihana, siihen mahtui paljon ihania reissuja, ystäviä, aurinkoa, iloa ja naurua, yhtäkkiä sen taakse jääminen ei enää tuntunutkaan niin pahalta. Sillä samalla hetkellä kun kesäkaipuu lipui taakse, heräsin syksyn ihanuuteen.


On ihanaa pukeutua syksyyn, kaivaa huivit ja takit kaapeista, shoppailla uutta ja lämmintä, pukeutua enemmän. Ehkä joku asupostaus jossain vaiheessa niin omista kuin lastenkin syysvaatteista... Mutta kyllä yksi parhaista asioista syksyssä on luonto! Kesäisin en uskalla mennä metsään koska iän myötä minusta on tullut ihme pelkuri kaikkea pörisevää kohtaan, joten kaiken maailman ötökät saavat minut säpsymään ja siitä on nautinto kaukana. Haha. Syksyllä luonto saa taas hiljalleen uuden asun ylleen (sitä kunnon ruskaa odotellessa) ja voi nauttia metsän antimista. Sää ei ole vielä liian kylmä, aurinko lämmittää ja ilma on ihanan raikas, eikä ötököitä ole enää niin paljon. Syksyllä ulkoilu on ihanaa ja lenkkeilyn lomassa voi pysähtyä poimimaan vaikka marjoja evääksi. 


Viime tiistaina napattiinkin poikien kanssa pienet rasiat matkaan ja lähdettiin läheiselle lenkkipolulle metsänlaitaan. Olipa vain innokkaita lenkkeilykavereita kun saivat pysähdellä ja juosta metsästä etsimään herkkuja iltapalaksi. Jokatoinen suuhun ja jokatoinen kuppiin taisi olla tahti, mutta hiljalleen pohjat peittiyivät kupeista ja iltapalalla nautittiin puuron kanssa tuoreita marjoja. Marjoja riitti vielä kahtena seuraavana päivänä smoothieen, joten eipä ollut ihan turha reissu! Pitää ottaa pian uusiksi ja täydentää myös talvivarastoja! Me ollaan oikein sellaisia marjojen suurkuluttajia, mutta onhan ne vaan niin hyviä puurossa, leivonnaisissa, smoothieissa tai ihan vaan kinuskikastikkeen kera, nams! 


2017/09/03

7kk kuulumisia

Ja taas aika päivitellä meidän vauvan kuulumisia... Jotenkin tätä vuotta elää niin täysillä, että jokainen kuukausi on erityinen, tärkeä ja ehdottomasti kertomisen (ja myös itselle muistiin kirjoittamisen) arvoinen! Tänään meidän pieni rakas on jo 7 kuukautta ja voi kuinka aika onkaan mennyt siivillä, vaikka hankala enää edes kuvitella aikaa ja elämää ilman tuota rakasta. Meidän perhe tuntuu nyt jotenkin niin kokonaiselta, valmiilta ja ihanalta. 

Jospa sitten niihin kuulumisiin... Eli, mitä kuuluu meidän seitsemän kuiselle?

Roopesta on kasvanut hurmaava tyyppi, joka hymyilee kaikille ja rakastaa huomiota. Hän on oppinut halaamaan, pistää pään kaulaa vasten ja tuhisee maailman söpöiten. Hän matkustaa ympäri kotia ryömimällä, sekoittaen siihen hieman karhukävelyä ja konttausta. Istuminen kiinnostaisi kovasti, mutta ei vielä onnistu niin kuin itse toivoisi. Syöttötuolissa istuu topakasti ja rakastaa sormiruokailua, kurkku on suurinta herkkua, mutta myös banaani ja vadelmat maistuu hyvin, pinsettiotekin löytyy välillä jo tosi hienosti. Ruokarytmi on alkanut selkeytyä ja nyt meillä nautitaan aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala, imetys kulkee mukana pitkin päivää ja kerran tai kaksi yössä. 


Hampaita Roopella on kaksi, ne vilahtaa hymyillessä ja huutaessa, sekä tuntuvat erittäin pahalta, jos äiti yrittää syöttää liikaa rinnalta. Roopella on selvästi hyvä huumorintaju, ja mitenkö muka voin jo tietää... No, esimerkiksi tuo pureminen, hän jo selvästi tietää ettei niin saa tehdä ja jokaisen (onneksi harvan) narskauksen jälkeen hän nauraa ääneen ja tuijottaa suoraan silmiin isoilla silmillään. Ruokapöydässä tämä huumoriheppu heittää kaikken lattialle nauraen perään ja odottaa, että joku nostaa ne takaisin - tämä taitaa kyllä olla jokaisen vauvan lempi puuhaa. Vaipan vaihdot on yhtä sirkustemppuilua, koska onhan se nyt vaan maailman tylsintä maata selällään just sillä hetkellä. Kun vaippa on vaihdettu ja vaatteet saatu päälle, makoilisi jäbä ihan mieluusti hetken siinä siliteltävänä paikallaan. 

Pistorasiat on löytyneet ja ne on tukittu, sillä kuinka ihanaa olisikaan työntää sormet sinne. Polttopuut on myös löydetty, niitä olisi kiva maistaa ja vähän repiä, sana "ei" on selvästi tullut siis osaksi arkea. Sana "ei" myös selvästi jo hieman ymmärretään, sillä sen kuullessaan Roope painaa pään alas ja katsoo kulmien alta, koska onhan kovin loukkaavaa jos ei saa tutkia joka paikkaa. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, on kotia hieman jo sisusteltu vauvan ehdoilla. Mutta ihan kaikkea en aio siirtää pois, vaan ne asiat mitkä eivät voi satuttaa helposti, saa jäädä ja niiden kanssa opetellaan, ettei ihan kaikkeen saa tai tarvitse koskea. Parasta kodissa on isoveljien huoneet ja koska kaikki mistä voi ottaa kiinni, on myös maistamisen arvoisia, saa isommat pojat pitää huoneensa siinä kunnossa (tai ovi kiinni), ettei Roope saa mitään suuhunsa. Kun isoveljien huoneen lattialla näkyy leluja ja ovi on auki, menee tuo meidän mittarimato sellaista kyytiä, että kaasu on varmasti aivan pohjassa. Onneksi myös omat lelut kiinnostaa, mitä kovempi ääni, sen kivempi... 

Musiikki on taikaa, pukeminen, syöminen tai oikeastaan mikä vaan onnistuu kun laitetaan musiikkia soimaan, liekkö tottunut jo mahassa, että musiikki on osa hyvää fiilistä. Musiikin soidessa Roope usein innostuu myös taputtamaan ja heiluttelee jalkoja innoissaan, tanssijan vikaa siis selvästi hänessäkin! Taputuksen lisäksi meillä harjoitellaan vilkuttamista, kun joku on lähdössä ovella, heiluvat pienet sormet nyrkkiin ja auki - maailman söpöintä! Pusuja olen alkanut myös saamaan, ne eivät ole pienen pieniä huulen kosketuksia, vaan märkiä ja isoja "haukkuja" poskesta, huulista ja tai nenästä... Kun itse yrittää hellästi suukotella pieniä pehmeitä poskia saa varmasti oman naamansa märäksi vastapusuista. 


Parhaillaan tuo meidän 7-kuukautinen hurmuri vetelee unia rattaissa, yöllä syötiin kerran, mutta alkava flunssa hieman häiritsi unta alkuyöstä... Toivotaan, että flunssa saadaan kukistettua nopeasti pois, eikä ainakaan pahenisi kovin pahaksi taudiksi. Sydäntä särkevää kuunnella kun toisella on nenä tukossa ja välillä meinaa yskittää. Onneksemme ei ole tarvinnut juurikaan sairastella ja taitaapa muuten olla Roopen eka kunnon flunssa tämä, ja tämä me päätettiin selättää nopeasti! 

Tuntuu, että voisin kirjoittaa vaan eikä tämä teksti loppuisi ikinä, nimittäin niin hurmaava tuo tyyppi on, joka meidän perheeseen on siunattu. Ehkä kuitenkin on hyvä lopetella tähän ja jatketaan kuulumisilla taas kuukauden päästä! Milloinkahan tämä vauvakupla oikein puhkeaa, sillä mä taidan olla siellä yhä ja edelleen...  Löytyykö lukijoista muita pienten äitejä? Mitä teille kuuluu?