Ikävä

Eilen illalla nukutin Roopea, tuota meidän perheen pienintä ihmettä. Silittelin, suukottelin ja laulelin, minä puolestani sain märkiä pusuja ja pienien kynsien nipistelyä osakseni. Joka ilta me sulkeudutaan meidän huoneeseen, ihan kahdestaan ja joskus menee vartti, joskus tunti ennen kuin tuo pieni ihme nukahtaa ja huoneeseen tulee aivan hiljaista. Hetken makaan aina vierellä, silittelen ja ihmettelen, ennen kuin raaskin nostaa omaan sänkyyn jatkamaan unia. Tätä ennen olen peitellyt isommat pojat sänkyihinsä ja pienimmän nukahdettua on pieni hetki aikaa sohvalla miehen kanssa. Siinä me istumme hetken, katsomme tv:tä ja höpötämme turhia, joskus ihan asiaakin. Se pieni hetki illalla on korvaamaton, mutta miehen työreissujen vuoksi ne eivät ole jokailtaisia, joten ne kaikki mitä ehdimme viettää ovat arvokkaampia kuin uskoinkaan. Eilen illalla minut valtasi valtava kaipuu, ikävä ja suru. Silitin pientä poskea ja kyyneleet vain nousivat silmiini... Muutaman päivän päästä lähden työreissull...