Syksyn tullen lämpöä ja pehmeyttä, siisteyttä ja selkeyttä.

Syksy on tuonut kiireisen arjen ja kauniin luonnon luoksemme. Töihin ajellessa olen ihaillut joka päivä vaihtuvaa maiseman väriä ja kylmä tuulikaan ei ole lannistanut. Syksy on lähtenyt käyntiin hymy huulilla ja kaikki tuntuu jotenkin hyvältä.

Syksyn tullen alan kaipaamaan lämpöä vaatteiden lisäksi myös sisustukseen ja tänään päätin antaa itselleni luvan kaivaa jo yhden taljan esille, jotenkin meidän sänky kaipasi sitä. Kesällä sänkyä koristivat tyynyt useassa kuosissa, mutta nyt huomaan kaipaavani selkeyttä. Sänky pukeutui siis kokonaan valkoiseen. Terassilta kannoin sisustustikkaat sisälle ja ripsutin niihin pallovalot, jotka on ihana sytyttää illalla tuomaan tunnelmaa kotiin. Ikkunaan kaipailen verhoja, pitäisi vain saada aikaiseksi ostettua verhotanko. Makuuhuoneen suhteen minulla olisi mielessä muutamia muutoksia, mutta niistä lisää jos (kun) saan tuon mieheni samalla linjalle kanssani. Pää olisi siis täynnä ideoita, mutta edessä siintävä New Yorkin reissu pistää hieman kapuloita rattaisiin, sillä rahaakaan ei ole ihan loputtomasti. Luultavasti saan siis haaveilla vielä tovin jos toisenkin...



Syksyn tullen iskee myös siivousinto, joka johtuu varmasti myös siitä, että ilmat eivät enää houkuta ulos heti herättyä, vaan kotona tulee vietetty enemmän aikaa ihan sisätiloissa. Olenkin aloittanut kaappien ahkeran tyhjentämisen ja myös ehkä jotain huonekaluja lähtee kiertoon... Mutta suurin pohdinta on, että jaksanko ottaa ihan pöydän kirpputorilta vai naputtelisiko tavaraa vaan nettikirppareille tuttuun tapaan. Vaatteista suuri osa päätyy varmasti ihan vain kaupan kierrätyslaatikkoon, mutta toki jotain parempia vaatteita laitetaan myyntiin kuitenkin.

Nyt pitäisi alkaa jatkamaan siivoilua, vähän kokkailla ja leipoa. Huomenna juhlitaan meidän pienemmän pojan 3-vuotis synttäreitä pienellä porukalla ja on ollut ihana huomata kuinka hän alkaa jo hieman ymmärtämään mistä on kyse, ja onkin varmistanut mummilta moneen kertaan, että onhan hän tulossa. <3

Nyt hommiin! Ihanaa viikonloppua!!!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)