2014/09/27

Omaa aikaa ja muutama DIY-juttu

Viettelen täällä erittäin harvinaista viikonloppua, olen nimittäin yksin kotona. Meidän perheen miehet lähtivät eilen viikonlopuksi Kuusamoon ja minä jäin töiden vuoksi kotiin. Olen ehkä ollutkin tällaisen tarpeessa.

Eilen sain muutaman ystäväni Rovaniemeltä meille, ja iltamme vierähtikin hyvän ruuan ja jutustelun merkeissä. Aamulla teimme yhdessä aamiaista ja nautimme ilman kiireitä. Kiitos tytöille<3

Päivällä kävin hieman tanssittamassa ihmisiä ja kotimatkalla poikkesin kaupan kautta hakemassa hieman herkkuja, illan olenkin vain nautiskellut ja istunut ompelukoneen ääressä.

Minulla on jo pitkään odottanut muutama DIY-projekti, jotka tänään sain vihdoin tehtyä! Lastenhuoneen sisustus on tuottanut minulle päänvaivaa, mutta nyt linja alkaa olla melko selkeä. Ja kyllä, luitte oikein, lastenhuoneen. Poikien huoneet eri kerroksissa eivät käytännössä toimineet ja niin me päädyttiin laittamaan molemmat pojat yläkerran makuuhuoneeseen,  jolloin alakerran huoneesta tuli taas vieras-/työ-/leikkihuone. Molemmat huoneet ovat edelleen hieman keskeneräisiä, mutta voisin hieman vilauttaa jo poikien valtakuntaa, koska olen niin innoissani uusista jutuista.


Poikien huoneen lamppu tuntui jotenkin tylsältä, joten halusin hieman piristää sitä. Pujotin lampun johtoon kolme isoa puuhelmeä. Pieni ja yksinkertainen juttu, helppo toteuttaa ja piristää kummasti.





















Pinnasängyn reunapehmuste meillä oli säästössä isommalta, mutta olin jo hieman kyllästynyt siniseen ruutuun, eikä se meille oikein enää istunutkaan, joten annoin pehmusteelle pienen piristyksen ikean musta-valkoisella kankaalla.




















Kaapissa lojunut marimekon kivet kangas on myös odotellut paikkaansa ja kun tajusin sen olevan juuri sopivan kokoinen pienen sängyn päiväpeitoksi, päätin alkaa tuumasta toimeen. Vanhasta valkoisesta viltistä ja jämäpalasta marimekon kangasta tein Petruksen sänkyyn päiväpeiton.



 Jospa huone saataiisin pian valmiiksi niin saisin esitellä sen kokonaisuudessaan.

Seuraavaksi aion hypätä keskelle sänkyä ja nukkua pitkälle aamuun. Onneksi ei tarvitse kuitenkaan olla yksin kuin huomiseen. Myönnettäköön, että minulla on tosi kova ikävä mun miehiä!

Hyvää yötä.














2 kommenttia:

  1. Vau, tyylikästä. Toi helmi juttu oli kyllä hyvä idea! :)

    -Sonja
    (passionhere.blogspot)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei! Kiitos :) Minä tykkään kans nyt lampusta ja jospa pian saatais huone lopullisesti valmiiksi ja pääsis esittelee sitä. kiitos kommentistasi.

      Poista

Kommentit piristävät päivää, kiitos <3