Ihana kesä

Syksy on täällä, tuuli puhaltaa jo melko kylmästi ja takit on kaivettu kaapeista, metsäkin on alkanut värjäytymään syksyisiin sävyihin hiljalleen. Takana on ensimmäinen kesä pääkaupunkiseudulla, uudessa kodissa ja uuden arjen pyörteissä. Tänä kesänä me ei lähdettykään perinteiselle kesälomareissulle kierrellen Suomea, ei yövytty hotellissa, eikä käyty edes risteilyllä. Tänä kesänä me oltiin paljon kotona, nautittiin kesäpäivistä ja käytiin kotoa käsin vaikka ja missä!  Ajattelinkin koota meidän kesän tähän yhteen postaukseen, liittää tähän liudan kuvia meidän kesästä ja palata tänne talven aikana kurkkimaan miten ihana kesä meillä olikaan.



Ensimmäiset kesäpäivät menivät vielä Oulussa, kun muutto osui kesäkuun ekalle viikolle, seuraava viikko meni kotona purkaen tärkeimpiä tavaroita ja sen jälkeen sisustus onkin seissyt aikalailla paikallaan... Hiljalleen on kotiin jotain hankittu jos sopivia asioita on osunut eteen, mutta muuten ei meidän kesään ole sisustusta oikein mahtunut. Kesäkuu lomailtiin lasten kanssa keskenään. Omalla terassilla maistui jäätelöt ja välillä hypättiin junaan ja huristeltiin Helsingin keskustaan. Vierailtiin Korkeasaaressa, puistoiltiin siellä ja täällä, tavattiin ystäviä, syötiin hyvin, naurettiin ja valvottiin myöhään. Kuvien perusteella kesäkuuhun mahtui myös viielämpiä päiviä, mutta hymyistä päätellen se ei ole paljon mieltä painanut. 



Heinäkuussa alkoi sitten miehenkin loma ja päästiin nauttimaan täysin aikatauluttomasta elämästä. Tehtiin päiväreissu Puuhamaahan, vierailtiin Haltialan tilalla, herkuteltiin Magnumilla, vietettiin päivä Linnanmäellä, tavattiin paljon ystäviä ja sukulaisia, shoppailtiin, herkuteltiin ja loppukuusta käytiin miehen kanssa kahdestaan yksi yö Tallinnassa. Ennen kuun vaihtumista ehdittiin vielä mökille yhdeksi yöksi, siellä saunottiin ja uitiin aamusta iltaan ja nautittiin luonnosta.



Elokuun vaihtuessa ja helteiden jatkuessa me jatkettiin vielä hetki lomailua lasten kanssa ja otettiinkin siitä kaikki ilo irti. Kesän lähestyessä loppua ehdittiin vielä pulikoida Allas Sea Poolilla päivä ja huristella moikkaamaan pikkuserkkuja Tampereelle ja päättää kesäloma Särkänniemessa nauttien. 

Kyllä tällaisen kesän jälkeen voi hyvillä mielin siirtyä syksyyn. Syyskuun kunniaksi avasin myös kynttiläkauden, ja ai että rakastan pimeitä iltoja! Meillä on ihan super kivoja juttuja edessä tänä syksynä, joten vaikka arki on hetkittäin aika hektistä, niin ei haittaa kun on mielekästä tekemistä ja kivoja asioita mitä odottaa... Niistä lisää pian! 

Ihanaa alkanutta syksyä kaikille<3 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)