Mistä "Sopivasti sikin sokin" löytyy

Sosiaalinen media on tänä päivänä lähes jokaisen elämässä jotenkin. Yhä nuoremmat  liittyvät erilaisiin sivustoihin, jakavat kuvia ja ovat "esillä". Monikaan ei varmasti ajattele, kuinka monelle kuvansa saa näkyviin lataamalla sen erilaisille sivustoille. Minulta kysyttiin eräässä haastattelussa miltä minusta tuntuu jakaa kuviani sosiaalisessa mediassa tuhansille seuraajille. Pääasiassa jaan kuvia kodistani sisältä, ulkokuviakin on muutamia, mutta pyrin pitämään kuvat sellaisina, ettei niistä pysty päättelemään missä asumme. Osa seuraajista tietää tottakai missä asumme, ovathan he ystäviä ja naapureita, sukulaisia ja muita tuttuja. Myös oma naamani vilahtaa julkisen profiilin puolella silloin tällöin, haluan antaa kasvot kuvien taakse. Minulla on myös erillinen lukittu profiili, jossa vilahtaa välillä myös lapset. Tämä aiheuttaa joissakin pahennusta, mutta toisaalta miksi en jakaisi kuvia heistä, he ovat minun elämäni tärkeimmät palaset. 
Kuitenkin haluan jättää lasten kuvat pääasiassa sinne lukitun profiilin puolelle, vaikka en täysin uskokaan, etteivätkö ne sieltä pääsisi leviämään. Lukitun profiilin seuraajat ovat pääasiassa sukulaisia, ystäviä ja työkavereita, sekä muutamia oppilaita, samoja kuin Facebookissa. 

Vastuu kuvasta on jakajalla, ja jokaisen kuvan kohdalla onkin hyvä miettiä, onko kuvan jakaminen järkevää. Tarpeellista kuvan jakaminen on melko harvoin... Minulle sosiaalinen media on antanut mahdollisuuden seurata ystävieni kuulumisia juuri silloin kun se minun aikatauluni sopii, rakastan valokuvia ja vietän illat selaillen jaettuja kuvia. Mutta blogin myötä sosiaalinen media on mahdollistanut minulle ilmaisen mainostamisen, sen kautta olen saanut itselleni uuden ripauksen rakkaaseen harrastukseni, sisustamiseen, sekä paljon näkyvyyttä ja uusia seuraajia. Se myös mahdollistaa minulle olla osa suurempaa kokonaisuutta samanhenkisten ihmisten kanssa. 

Mistä kaikikialta "sopivasti sikin sokin" sitten löytyy? Instagramin puolella olen aktiivinen ja sinne päätyy paljon kuvia, jotka eivät tänne blogiin päädy, sillä puhelimen kulkiessa mukana useat kuvat tulee räpsittyä puhelimella. Jos siis et vielä seuraa, niin instagramista löytyy nimellä @sopivastisikinsokin_krista! Blogilla on oma sivusto myös Facebookissa ja löytyy luonnollisesti blogin nimellä Sopivasti sikin sokin. Styleroomiin tein myös profiilin joku aika sitten, mutta siihen en ole vielä päässyt oikein kiinni, mutta lupaan aktivoitua sielläkin, sieltä löytyy nimellä Sopivastisikinsokin. Jos taas haluaa seurata minua ja elämääni hieman "kulissien takaa" niin snapchattiin päätyy kaikkea muuta kuin sisustuskuvia ja kauniita asetelmia, siellä sekoilee "Kristavaan"! Tervetuloa seurailemaan! Lisäksi tietenkin kaikki muistaa klikata itsensä tänne lukijaksi ;) 

Nyt, minä istahdan kampaajan penkkiin. Uuden lookkini taidan paljastaa ensimmäisenä Snapchatissa! Nähdään :) 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)