Pellavaa olohuoneessa

Lumi alkaa olla vain muisto taakse jääneestä talvesta ja nyt en malttaisi odottaa, että nurmikko alkaisi vihertää. Kevään saapuessa, iskee joka vuosi pieni sisustuskriisi, enkä ole välttynyt siltä tänä keväänäkään. Jokin aika sitten hankin rohkeasti vihreän tyynynpäällisen olohuoneeseen tuomaan kevään tuntua ikkunasta näkyneen valkoisen maiseman vastapainoksi. Nyt kun ikkunoista tulvii sisään ihanaa valoa ja luonto on pukeutunut eri sävyihin, tuntui että koti pitää rauhoittaa. On sinänsä hassua kuinka toinen karsii värejä siinä missä toinen tahtoo niitä tuomaan kesäistä fiilistä. Toisaalta huomaan kodin sisustuksen peilaavan täysin elämän tilanteeseeni. Nyt kun pahin stressi alkaa olla selätetty ja maaliviiva kevään aherruksien jälkeen lähestyy, on olo kevyt ja rauhallinen. Sitä samaa rauhaa huomasin kaipaavani kotiinkin. 

Viime viikolla meiltä lähti pojan huoneen matto kiertoon ja hän sai valita tilalle uuden, samaan tilaukseen nappasin muutaman pellavatyynynpäällisen (joista toinen väri lähtee palautukseen, harmaa joka taittoi lilaan...), pellava on sellainen mun ikuinen suosikki sisustuksessa ja värinä jotenkin niin rauhoittava ja kaunis.


Pöydältä karsin myös kaiken turhan pois, lehdet jätin odottamaan josko vaikka ehtisin nekin pian selailla läpi. (Onpas aika kamalan näköinen tuo toinen nappula, haha)


Nyt sohvaa, ja koko olohuonetta koristaa hillityt värit, jotka tällä hetkellä toimivat minun mieleeni täysin. Fiilis on ihanan kotoisa ja rauhallinen ja täytyy kyllä sanoa, että mä olen erittäin tyytyväinen tähän sohvaan joka joku aika sitten hankittiin, koko huone vain loksahti paikoilleen ja tuntuu nyt juuri siltä miltä kotona pitääkin tuntua.


Rentouttavaa ja aurinkoista loppu viikkoa kaikille! Kiitos, kun kävit lukemassa<3

ps. Taas on se aika kun alkaa jännittää... viikonloppu lähenee ja kuka arvaa mitä silloin tapahtuu?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)