5 yötä jouluun...

5 yötä jouluun ja tuntuu, etten ole yhtään valmis koko jouluun. Olen aina ollut jouluihminen, rakastanut kaikkea mitä siihen liittyy ja valmistautunut kaikkeen ajoissa, mutta miten tässä on käynyt näin, etten ole edes tajunnut että se joulu todella on täällä NYT! 

Kohta pitäisi lähteä ostamaan viimeiset lahjat, postittaa kummilasten paketit, paketoida ja koristella, kirjoittaa kauppalista, miettiä kattaus ja tarjoilut... Ollaan siis aatto kotona, saadaan miehen perhettä kylään ja arvatkaa vaan haluanko laittaa kaiken täydellisesti, haluan! Kuusi haettiin eilen, voitteko kuvitella, että meidän kodinhoitohuoneessa sulaa minun elämäni ensimmäinen ikioma aito kuusi! Se on maailman kaunein, enkä malta odottaa iltaa, että se koristellaan ja päästään ihailemaan sitä olohuoneessa. 



Pienen joulukiireen keskelle meille kuuluu kuitenkin ihan hyvää, vaikka surulliset uutiset hieman varjostavat tätä joulun tunnelmaa, lasten elämänilo onneksi vetäisee takaisin kun kyynel meinaa vierähtää poskelle ja ikävä yllättää. Perjantaina ajelemme mieheni kanssa pyörähtämään Kuopiossa, käymme hyvästelemässä rakkaan ukkini viimeiselle matkalleen. Niin paljon kuin olisin hänen kanssaan joulua tahtonut viettää,  haluan uskoa, että hän on mummin luona nauttimasta joulusta ja he ovat varmasti niin onnellisia toisistaan! Ikävä, tuo tunne joka puristaa rintaa, mutta samalla kertoo, että rakastaa. Ukki, olet sydämessämme aina, rakastan sinua<3

Pidetään huoli lähimmäisistä, halataan, puhutaan ja ollaan läsnä, elämä on täynnä yllätyksiä ja pienetkin hetket voivat olla arvokkaampia kuin osaamme ajatella. 

Nyt on aika rientää joulukiireiden pariin. Ennen aattoa vielä luvassa kuusen esittelyä, jouluisia ajatuksia ja paketointi-ideoita! 



Ihanaa keskiviikkoa!

ps. Selvisin reissusta, ikävästä ja imetyskin jatkuu! jee! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)