Mikä ei mennytkään niin kuin olin ajatellut.

But I'm a human not a sandwich- blogin Iina kirjoitti hetki sitten postauksen miten on toiminut äitinä toisin kuin etukäteen ajatteli ja mun oli pakko tarttua tähän haasteeseen. Osa mun ajatuksista on ennen lapsia ja osa jopa lasten jälkeen, sillä meidän pojat on kaikki ihan eri luonteisia ja toisen pojan syntymän jälkeen moni asia menikin vähän toisin kuin olin ajatellut...

1. Mun lapsi syö tuttia koska se on niin söpöä!

Joo, ei syönyt eka eikä toinen, onneksi. Nin, tai yritin sitä antaa molemmille, vanhin ei koskaan huolinut. Keskimmäinen söi tuttia hyvin harvoin, mutta oppi tutin avulla pois yösyötöistä. Ajattelin aina nuorempana, että kaikki vauvat syövät tuttia ja ostin niitä valmiiksi vaikka minkälaisia ennen kuin vauvat syntyivät, koska minusta tutti vauvalla oli vaan niin söpöä. Kolmannen kanssa ollaankin sitten ihan pulassa, kun pitäisi keksiä miten tuosta tutista pääsisi eroon! Hänelle se on nimittäin kelvannut ihan ensimmäisistä hetkistä lähtien...

2. Miten vanhemmat eivät saa lapsiaan hiljaiseksi kaupassa, tai antavat lapsen karata? 

Niin, siis meidän esikoinen oli sellainen lapsi joka ei kiukutellut ikinä, kun sanoin "odota" hän seisoi kun tatti aina. Ja siis oikeasti muistan usein ajatelleeni kaupassa huutavista lapsista, että apua, tehkää jotain et toi lapsi hiljenee... No, arvatkaa paljonko hävettää, että edes olen ajatellut näin? En sitä koskaan ääneen kenellekään sanonut, mutta usein mietin! Kunnes syntyi meidän keskimmäinen, josta kätilö ilmoitti jo ensimmäisen yön jälkeen, että "tämä poika se ainakin ääneen heti ilmoittaa kun on jotain vailla!" Muistan kun naureskelin, että eihän tuommoinen rääpäle vielä omaa mitään omaa luonnetta, mutta tiedättekö mitä, kyllä omaa! Hänestä kasvoi sellainen persoona, että huh. Kun hän kaupassa huusi ja kiljui kun ei tahtoaan saanut läpi, hyppäsi rattaista avattuaan itse vyöt ja karkasi, halusin huutaa anteeksi kaikille äideille, että olin edes ajatellut mielessäni vian olevan heissä. Hän on edelleen kovapäinen, tietää mitä tahtoo eikä anna helposti periksi, joten ehkä vika ei siis aina olekaan meissä vanhemmissa jos lapsi hieman ottaa huomiota itseensä muiltakin kuin vanhemmiltaan esim. kauppareissulla. Kaikkea ei tietenkään pidä katsoa sormien läpi, mutta toivon että ymmärrätte pointin ;)

3. Imetän lastani ihan maksimissaan 1-vuotiaaksi, sekin saattaa olla liian kauan... kamalaa jos lapsi sanoo itse "tissiä" ja kävelee luokse! 

En todellakaan tiedä mistä tämä ajatus oli mulle tullut, olen aina ollut imetyksen kannalla ja taistellut sen eteen kaikkien kohdalla. Esikoisen kanssa imetystaival kesti vain neljä ja puoli kuukautta, hän oli saanut maitoa pullosta aina ja alkuun myös nenä-mahaletkusta, joten rinnasta syönti oli hänelle iso urheilusuoritus. Kun aloitettiin maistelemaan kiinteitä, hän valitsi mielummin pullon ja imetys loppui itsekseen. Keskimmäisen kanssa imetystaival kesti kahdeksan ja puoli kuukautta, se tuntui sopivalta ja yöt alkoivat olla niin kamalia, että ainoa ratkaisu oli jättää yösyötöt pois ja lopulta imetys loppui kokonaan, kun päivällä oli tarjolla muutakin vatsan täytteeksi. Kuopuksen kanssa imetys sujui alusta asti aivan ihanasti, mentiin täysimetyksellä melkein puoli vuotta ja mä nautin joka hetkestä. Vain pari päivää ennen joulua, eli Roopen ollessa melkein 1v 10kk  hän päätti lopettaa imetystaipaleen ihan yhtäkkiä. Imetyksen jälkeen sanoi Kiitos ja lähti, ja sen jälkeen ei ole enää rintaa pyytänyt. Itse olisin voinut jatkaa vielä hetken ja kaipaan imetyshetkiä päivittäin. Miten ikinä ajattelin että yli vuosi olisi jotenkin liikaa... kaikkea sitä!

4. Opetan lapset nukahtamaan yksin, että saan iltaisin omaa aikaa.

Tämä itseasiassa toteutui tosi hyvin kahden ensimmäisen kohdalla, mutta Roopen nukutan edelleen joka ilta... En vaan raaski jättää itkemään omaan sänkyyn. Hän nukahtaa nopeasti, mutta hänen pitää saada pitää kädestä kiinni. Luetaan myös joka ilta satu poikien huoneessa. Pienemmät siis nukkuvat samassa huoneessa ja istun pienimmän sängyn reunalla kunnes ote mun kädestä irtoaa ja uskallan nousta. Oma aika iltaisin on lyhyt, mutta ei haittaa. Lapset on vaan hetken pieniä ja tuo pieni kädenpuristus on vaan jotain niin ihanaa. Ja nytkin istun sohvalla ja ehdin viettää iltaa omien juttujen parissa hetken. Joka ilta syödään myös iltapalaa vasta lasten mentyä nukkumaan, hyvin ehtii vielä 21 jälkeenkin, jolloin lapset yleensä siis ovat viimeistään unten mailla.

5. Pidän kodin aina siistinä, enkä anna pyykkien kerääntyä. 

...Niin, ihana ajatus! Kolme vauhdikasta poikaa ja harrastavat vanhemmat, jokailtainen pyykkipino on taattu. Lelut ympäri kotia ja astiat pitkin keittiöö, niin aina ei vaan ehdi, koska just tuli jotain tärkeämpää. Vaikka siisti koti on mun hermoille lepoa, olen oppinut sietämään pientä kaaosta lasten kanssa. Itseasissa perheen pienin on myös kova siivoamaan, eli ehkä tässä aletaan olla jo voiton puolella! 

Kaikkea sitä onkin ajatellut, ja vaikka kuinka sanotaan ettei lapsi kaikkea muuta, niin kyllä se muuttaa ja kolme vielä enemmän, ainakin arvomaailma menee kertaheitolla uusiksi jos ei muuta. Jos jotain, niin äitiyttä en vaihtaisi mistään hinnasta!