Sadepäivän sisustusjuttuja

Tänään on ollut kovin pimeä syyspäivä ja vettäkin satanut aamusta iltaan, joten ulkoilut jäivät tänään välistä. Koko päivä kotona sai sisustusvimman taas puhkeamaan ja sainkin hieman laitettua poikien huonetta heti aamusta. Tosin hylly odottelee vielä seinälle menoa ja muutama taulu on vielä tulossa, mutta niistä lisää myöhemmin...


Mustan, valkoisen ja harmaan rinnalle on valikoitunut väreiksi minttu ja keltainen, sekä minun vanhan keinuhevosen myötä punainen. Lelukorina on house doctorin mustavalkea pyykkikori, ja loput lelut saa piiloon lipaston laatikoihin ja kaappiin, näin huone on helppo siivota.

Poikien huone sijaitsee nyt yläkerrassa, meidän makuuhuoneen vieressä. Huonejärjestelyyn päädyttiin kun pikkulegot (ja muut ei 1-vuotiaalle sopivat lelut) alkoivat vallata alakertaa. Petrusta emme raaskineet laittaa yksin eri kerrokseen, joten kun Oliver ehdotti itse yhteistä huonetta, asia oli päätetty. Luultavasti ensi kesänä joudutaan viimeistään taas muuttamaan huonejärjestelyä, mutta siinä vaiheessa pienempikin pääsee portaat ehkä hieman varmemmin kuin nyt. Ja murehditaan sitä sitten, eikä nyt. Nyt on hyvä näin.


Oliver valitsi itse koristetyynyt omaan sänkyynsä ja on oikein ylpeä koko huoneesta.


























Tällä hetkellä seiniä piristää yksi ainoa juliste, jonka tilasin Viljamin puodista viime viikolla. Juliste on paraatipaikalla suoraan ovelta katsottuna, ja on kyllä paikkansa ansainnut. Koko huoneen värimaailma yhdessä kuvassa, leikkisä ja tyylikäs, pojat tykkää ja äiti tykkää! Lipaston päällä on yksi lempparileluista ja legoukot majailee kupissa, smurffivalo varjelee yöunia.

Kun lastenhuone alkoi miellyttää silmää, iski alakerrassa (taas) ahdistus. Meidän olohuone on tuntunut jotenkin kolkolta ja kylmältä ja olen kaipaillut sinne muutosta. Tänään sitten päätin kokeilla (jo monta kertaa huonoksi todettua, eikä koskaan kokeiltua) uutta järjestystä ja siirsin sohvan keskelle olohuonetta. Sohva jakaa hieman tilaa ja ikkunat pääsevät esille aivan eritavalla kuin ennen. Ainakin toistaiseksi tämä tuntuu kivalta...


Sohvalle toin taljan ja lisää tyynyjä tuomaan pehmeyttä. Yksi nurkka jäi jotenkin tyhjäksi ja joudunkin ehkä suostumaan nojatuoliin, jota mieheni on kauan tänne haaveillut, koska nyt sille olisi selkeästi paikka. Nyt nojatuolin virkaa ja tyhjää nurkkaa täyttää kesän parvekkeella palvellut ikean löhötuoli, viereen heitin koriin tyynyn ja viltin tuomaan hieman väriä ja lämmön tuntua.

Päivän päätteeksi haettiin vielä pizzat ja nautittiin sunnuntai-illasta koko perheen voimin. Ei nämä sadepäivätkään hassumpia ole, mutta jospa huomenna päästäisiin vähä ulkoilemaan ja laittamaan talvikukat pihalle.












Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)