2016/10/23

Taaperon kanssa leffassa



Meillä on aivan ihana viikonloppu takana! Onnekseni meillä on näitä edessä tammikuusta eteenpäin joka viikko. Kotona ihan ilman aikatauluja ja mikä parasta, koko perhe koolla. Meillä alkoi tosiaan perjantaina syysloma ihan koko perheellä ja päätettiin heti alkuun tehdä jotain kivaa ja mentiin leffaan! 

Se oli meidän 3-veen ensimmäinen kerta ja olihan se melko jännittävää. Pojilla oli mukana leffakarkit ja poppareita. Istuttiin tosi hyvillä paikoilla aivan keskellä ja pojat halusivat istua tottakai vierekkäin. Mainosten ajan kun salissa oli vielä valoisaa niin Petrus otti ihan rennosti, mutta kun valot sammuivat, niin alkoi hieman jännittää... Kovat äänet hieman jännittivät ja kädet nousivat usein korville, mutta alku jännityksen jälkeen poika rentoutui ja jaksoi tosi hienosti leffan loppuun saakka. Me käytiin katsomassa Tatu ja Paru - kanelia kainaloon, joka oli molempien poikien toiveena. Leffa nauratti enemmän 8-vuotiasta, mutta juttua leffasta on riittänyt koko viikonlopuksi myös 3-vuotiaalla. Iloisina poistuivat molemmat leffateatterista ja me vanhemmat saimme olla iloisia yhteisestä illasta ja iloisista pojista. 


Lauantaina pyörähdettiin kaupungilla ja leikittiin kotona ja omalla pihalla, illaksi sytytettiin kynttilät, saunottiin ja nautittiin! Tänään käytiin appivanhempien kanssa Rossossa pizzalla ja me ollaan miehen kans tietenkin vähän paikkailtu reissua varten, mutta parhaani mukaan olen jokaisen hetken myös jakanut noiden mun poikien kans. Saatan ihan vähän ikävöidä noita reissussa... Nyt olisi vuorossa löhöilyä sohvalla ja vuoden ekat glögit! Lupasin itselleni, etten sorru glögiin tai mihinkään jouluun liittyvään ennen marraskuun puoltaväliä... Mutta, kaupassa kun kävelin glögin ohi, niin se jotenkin vain tarrautui mun käteen ja yhtäkkiä huomasin maksavani sitä kassalla. Jos nyt siis yhdet lasilliset... 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos <3