Yllätys nimeltä vauvajuhlat!

Minä rakastan yllätyksiä, tai siis rakastan järjestää yllätyksiä! Viikonloppuna sainkin ilokseni olla järjestämässä yllätys vauvajuhlia mieheni siskolle. On muuten aika mahtavaa saada tosi saman ikäiset serkukset, saa nähdä montako viikkoa ikäeroa lopulta tulee, vai puhutaanko pelkistä päivistä - jänniä aikoja! Mutta niin, me tosiaan järjestettiin pienellä porukalla pienen pienet vauvajuhlat tälle upealle tulevalle äidille ja uskomatonta kyllä, hän ei aavistanut mitään! Järjestäjän roolissa mua ehkä eniten jännitti, että ehditäänkö järjestää juhlia ennen vauvan tuloa, ehdittiin onneksi! 


Tuleva äiti siis oli sopinut menoa ystävänsä kanssa klo 13 lauantaille, ja että hänet haettaisiin kotoa... No, innokkaana hän oli menossa jo pihalle odottamaan, mutta "mun ois pakko käydä pissalla teillä jos sopii" suunnitelma toimi paremmin kuin hyvin. Niinpä me siis hiippailtiin pitkin käytävää sovitun shoppailukaverin perässä "käymään pissalla" ja yllätettiin tuleva äiti heti ovella. Yllätys onnistui täysin emmekä tainneet edes missään vaiheessa meinata jäädä kiinni, vaikka myönnän että muutama valkoinen valhe oli itsekin keksittävä kun soiteltiin samaisena aamuna... 


Harmiksi me ystävät ja tutut asustamme ympäri Suomea ja meitä pääsi paikalle tosiaan vain muutama, mutta eipä se toisaalta yllätystä tai juhlia huonontanut - saatiin herkutella enemmän ja kaikkien kanssa ehti vaihtamaan kuulumisia. Facebookin salaisessa ryhmässä oltiin tehty työn jakoa ja jokainen toi mukanaan jotain ja myös ne ketkä eivät päässeet paikalle osallistuivat tahoiltaan. Minä otin vastuun vaippakakusta, rakastan askartelua ja koska muut ehdotteli leipomuksia, ajattelin kerrankin olla leipomatta mitään (innostun yleensä aina leipomaan joka paikkaan). Lopulta päädyin myös tekemään salaattia kinkkupiirakan kaveriksi. 



Vaippakakun kasasin kahden kokoisista vaipoista, ihan pienistä ja vähän isommista. Aluksi rullailin vaipat pienten kuminauhojen avulla, jonka jälkeen kasailin niitä pahvialustalle, johon kiinnitin tueksi tyhjän talouspaperirullan. Alimmassa kerroksessa on isompia vaippoja, keskimmäisessä sisempänä isompia ja ulompana pienempiä ja ylin kerros on kokonaan pienimpiä. Kokonaisuutena kakussa on siis vajaat kaksi Muumi vaippapakettia kokoa 1 ja 2. Muutamat jäivät yli ja ne säästelin itsekkäästi meille... Jokainen vaippakerros on sidottu nauhoilla ja päällimmäisenä koristaa leveä koristenauha, sekä ohuempi valkoinen nauha. Lisäksi kakun reunoille kiinnitin pieniä lahjoja ja tarvikkeita vauvalle, puhdistuslappuja, tutteja, tuttipullon ja unirievun. Lopuksi paketoin kakun sellofaaniin ja sidoin valkoisin nauhoin. 



Lahjojen ja herkkujen lisäksi oltiin tottakai järjestetty juhlien päähenkilöille pientä ohjelmaa. Ensiksi maistateltiin hieman vauvan soseita... Meillä oli neljä eri makuista sosetta, joista siis piti silmät sidottuina arvata mitä niissä on. Maut olivat kukkakaali, jota sankari arveli kalaksi?! Toisena mentiin vähän helpommalla ja maistettiin kuningatarta, joka tosin oli arvauksella ruusunmarja... Kolmas oli ehkä pahin, nimittäin kasvisnaudanlihasose, no tämä meni "lihapatana" aika lähelle oikeaa ja lopuksi maistatettiin  sitten mango-päärynää, josta tuli viimeiset puoli pistettä koska arvaus oli pelkkä päärynä. Näiden jälkeen herkuteltiin ja höpistiin, sekä arvailtiin vauvakuvista kuka on kuka. Kiitos vaan mun äidin joka lähetti mun kuvia, nimittäin mun kohdalla kuului kysymys "siis oliko nää kaikki muka tyttöjä"... Ja näin, olin tosi söpö poika pienenä, hahaha! 
Herkuttelun jälkeen oli vielä luvassa tietovisa ja mahanmitan arvaus! 

Oli mahtavaa kun yllätys onnistui ja oli myös aivan ihana viettää monta tuntia ihan vain tyttöporukalla. Siinä kaiken lomassa toki ihasteltiin vauvatavaroita, mietittiin tulevia synnytyksiä ja oltiin ihan vaan paksuna. Kaikin puolin onnistuneet juhlat<3 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)