2018/04/01

Kohti uusia seikkailuita

Viisi vuotta sitten tähän aikaan asuimme Rovaniemellä, kasvattelin vatsaa ja pohdimme Ouluun muuttoa. Kesän tullen laitoimme asunnon myyntiin ja ravasimme koko kesän Oulussa etsien uutta kotia. Syksyn lähestyi ja lopulta meidän ihana ensimmäinen omakoti meni kaupaksi ja oli aika hypätä kohti uusia seikkailuita. Rovaniemellä olimme viettäneet monta ihanaa vuotta, sinne muutimme ensimmäiseen yhteiseen asuntoon mieheni kanssa, saimme esikoisemme ja ostimme ensimmäisen oman asunnon. Vuonna 2013 muutimme Ouluun, löysimme ihanan kodin joka oli enemmän kuin olin osannut haaveilla, 104 neliöinen erillistalo, eli melkein kuin omakotitalo josta en uskaltanut edes haaveilla. Kaksi viikkoa muuton jälkeen syntyi Petrus, joka jo vauvavuoden aikana teki selväksi, että hän on liikkuvainen ja vilkas tapaus... vuoden jälkeen aloimme haaveilla yksi kerroksisesta kodista, mutta se tuntui jopa hölmöltä, koska tykkäsimme kodistamme kovasti. Yhtä äkkiä oli kulunut melkein kaksi vuotta Ouluun muutosta ja päätimme puoli vitsillä vihjasta, että saattaisimme olla myymässä kotiamme ja niin vain ostaja oli oven takana ennen kuin osasimme edes asiaa tajuta ja oli aika etsiä uusi koti.

Loppu kesästä 2015 meidän lähikaupalla järjestettiin lasten päivä, jonne päätimme viedä lapset. Minä lähdin nuoremman kanssa kävellen ja mies isomman kanssa autolla, koska tarkoitus oli jatkaa siitä suoraan kaupungille. Asunnon etsintä oli käynnissä, mutta kivat asunnot tuntuivat olevan kiven alla, etuoven vahtipalvelu tarjosi aina vain kaksi kerroksisia asuntoja ja olimme vankasti päättäneet etsiä yksikerroksisen erillistalon, rivitalon tai omakotitalon. Siinä kävellessä kohti lähikauppaa piippasi puhelin ja etuoven vahtipalvelu ilmoitti uudesta kohteesta, joka vastasi hakuamme. Kun avasin viestiä ja odotin että kuvat latautuvat minulle tuli tunne, että se on meidän koti se. Kun viesti oli ladannut loppuun, kuvista oli paljastunut lähes täydellinen koti ja hinta pysyi rajojemme sisällä, minä hihkuin onnesta ja juoksin loppumatkan. Mieheni oli ehtinyt kaupan pihalle ennen meitä ja luuli että minulla on jokin hätä kun juoksen ja hyppään suoraan autoon ja isken hänelle puhelimen käteen ”tässä se on! Me ostetaan tää!” 


Mies siinä hieman minua toppuutteli, mutta päätimme heti olla yhteydessä välittäjään ja saimme muistaakseni jo seuraavalle päivälle, tai ainakin lähelle, sovittua esittelyn. Esittelyyn saapui useampi kiinnostunut ostaja ja me päätimme toimia ja teimme tarjouksen samantien. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja lopulta istuimme pankissa asuntokauppoja hoitamassa. Vuonna 2015 meistä tuli omakotitalo asujia, olimme kotiutuneet Ouluun ja elämä hymyili. Muistan sen tunteen ainiaan kun avasimme ensimmäistä kertaa uuden kodin oven omilla avaimillamme ja katsoimme itseämme eteisen peilistä, siellä näkyi onnellinen perhe. Tämä koti on ollut ihana, täällä on itketty, naurettu, huudettu, iloittu, surettu, juhlittu ja vietetty ihan tavallista arkea. Tänne on kannettu meidän pienin poikamme, täällä meistä tuli kokonainen perhe, minä, mieheni ja meidän kolme poikaa. 

Nyt takana on 4 ja puoli vuotta elämää Oulussa, kaupungissa josta on tullut koti, jonne kotiuduin enemmän kuin olisin ikinä arvannut. Nämä 4 ja puoli vuotta ovat olleet elämäni parhaat vuodet, mutta nyt on tullut aika jatkaa eteenpäin, mennä kohti uusia haasteita ja kääntää elämässä uusi sivu. Meidän perhe on ajautunut tilanteeseen, jossa arki pyörii kolmen maailman ihanimman lapsen ympärillä, ja jota rytmittää miehen työreissut Etelä-Suomeen. Aluksi ajateltiin, että kaikkeen tottuu ja reissut vähenee, mutta kuinkas kävikään, reissut lisääntyvät ja väsyttävät ihan jokaista. Mieheni ei ehdi olla lasten kanssa niin kuin toivoisi ja perheen yhteistä aikaa ei ole. Itseasissa minä en edes ole jaksanut valittaa, minä jaksan ihan hyvin, mutta mieheni minua huolestuttaa, hänen yöunetkin jäävät usein niin lyhyiksi kun lento lähtee klo 7 ja kotona hän saattaa olla vasta puolilta öin... Koska meidän perhe on tiimi, oli meidän tiimin tehtävä jotain ennen kuin tiimi hajoaa. Niinpä meidän on aika lähteä kohti uusia seikkailuita ja me muutetaan sinne missä työt on, eli Etelä-Suomeen! Tarkempaa osoitetta emme vielä tiedä, luultavammin meistä tulee Vantaalaisia tai Helsinkiläisiä, aika näyttäköön. 

Viime viikolla teimme tämän ison päätöksen ja yhtä äkkiä kun kaikesta tuli totta, alkoivat asiat suorastaan vierimään eteenpäin. Torstaina vihjaistiin paikallisessa fb-ryhmässä että meidän koti on tulossa myyntiin ja ensi viikolla meille on tulossa jo muutama perhe asuntoa katsomaan. Kiinnostuneita on todella paljon ja se meitä ehkä jopa hieman yllätti. Saapa siis nähdä miten käy, jos ei nyt näistä ostajaehdokkaita kukaan ostajaksi asti etene, niin luultavasti annamme talomme välittäjälle myyntiin. Ennen kesää me emme muuta, mutta kesäkuun alkuun on enää kaksi kuukautta ja kun kesäloma alkaa, olemme vapaita lähtemään katsomaan mitä uutta ja jännää elämä tarjoaa toisella puolella Suomea! 

Tällä hetkellä fiilis on aivan hyvä, mutta rehellisesti voin sanoa, että tämä on todella haikeaa ja surullistakin. Olen saanut Oulusta ison liudan ihania ystäviä, maailman parhaan työpaikan ja maailman ihanimmat oppilaat, joita tulen ikävöimään todella paljon. Elämä Oulussa on ollut ihanaa ja tulen varmasti kaipaamaan Ouluun aina. Oven Ouluun haluan jättää hieman raolleen, koska meistä ei ole Helsingin menoihin, niin eihän sitä tiedä vaikka joskus muutettaisiin Ouluun takaisin! Never say never pätee taas, sillä olenpa tainnut useaan otteeseen kuuluttaa, etten ikinä halua muutta Helsinkiin tai lähelle... eh he. Jännityksellä odotan mitä tulevaisuus tuo, nyt alkaa siten uuden kodin etsintä, saas nähdä mistä se löytyy ja miten käy nykyisen kodin kanssa. Innoissani olen siitä, että muuton myötä saadaan perheen yhteinen aika triplattua ja lapsilla on isi enemmän arjessa mukana. Perhe on paras <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos <3