SOPIVASTI SIKIN SOKIN

Viettelen täällä erittäin harvinaista viikonloppua, olen nimittäin yksin kotona. Meidän perheen miehet lähtivät eilen viikonlopuksi Kuusamoon ja minä jäin töiden vuoksi kotiin. Olen ehkä ollutkin tällaisen tarpeessa. Eilen sain muutaman ystäväni Rovaniemeltä meille, ja iltamme vierähtikin hyvän ruuan ja jutustelun merkeissä. Aamulla teimme yhdessä aamiaista ja nautimme ilman kiireitä. Kiitos tytöille<3 Päivällä kävin hieman tanssittamassa ihmisiä ja kotimatkalla poikkesin kaupan kautta hakemassa hieman herkkuja, illan olenkin vain nautiskellut ja istunut ompelukoneen ääressä. Minulla on jo pitkään odottanut muutama DIY-projekti, jotka tänään sain vihdoin tehtyä! Lastenhuoneen sisustus on tuottanut minulle päänvaivaa, mutta nyt linja alkaa olla melko selkeä. Ja kyllä, luitte oikein, lastenhuoneen. Poikien huoneet eri kerroksissa eivät käytännössä toimineet ja niin me päädyttiin laittamaan molemmat pojat yläkerran makuuhuoneeseen,  jolloin alakerran huoneesta tuli taas viera...

Maanantai-illan idea sai kannatusta kotipuolessa, ja niin me napattiin junamatkat aamuksi kohti Kuopiota, vaikka olin vannonut etten enää ikinä matkustaisi junalla... Pikaiset pakkaukset heti herättyä, aamupalat ja kohti juna-asemaa. Leikkivaunussa matka meni onneksi edes vähän sinne päin ja selvittiin neljän tunnin matkasta melko kunniakkaasti. Perillä meitä odottikin perheeni lisäksi räntäsade ja kylmä tuuli, joka ei onneksi lapsia paljoa haitannut. Päivä meni mukavasti isovanhempien ja serkkutytön seurassa, ja minä pääsin illalla pyörähtämään yksin vähän ostoksilla.  Tänään menemme nuuskimaan alle viikon ikäistä pienokaista, saa nähdä kuinka kovan vauvakuumeen hänestä saakaan. Ihanaa! Luultavasti seuraava postaus tuoksuu vauvalta, heh. Nyt hetkeksi sohvalle viltin alle piiloon, ihana kun ei ole kiire mihinkään.

Kävin pari viikkoa sitten Pomp De Lux-kutsuilla, jossa oli esillä kaikki talven uudet ihanuudet. Vaaterekit pursuivat hillittyjä värejä ja kauniita kuoseja. Aluksi hypistelin kaikkea ja olisin voinut tilata joka toisen vaatteen joko omille pojille, tai kummitytöille. Mutta alku innostuksen jälkeen sain hillittyä itseni, ja lopulta rustasin paperiin vain neljän ihanan vaatteen nimet kokoineen ja väreineen. Mukaan sain myös uusimman kuvaston jota olen ihaillen selannut läpi moneen kertaan. Saa nähdä mitä keksin vielä poikien sieltä tarvitsevan. Tällä viikolla saimme kotiin tilaamamme tuotteet ja ne olivat juuri niin ihania kuin muistelinkin! Oliver totesi avatessaan pakettia, että "jaa, aika hyvät oot osannu valita!" Eli ilmeisesti sattui poikienkin mieleen. Netistä tilaaminen on nykyään niin helppoa, mutta joskus vaatteet näyttävät kuvassa paljon kivemmalta kuin mitä sitten ovatkaan, ja minä olen todella laiska palauttamaan mitään. Kutsuilla pääsee näkemään tuot...

Vuosi sitten kätilö käveli synnytyssaliin jossa olin viettänyt jo vuorokauden, ja totesi että "mennäänpä leikkaussaliin". Olin turhautunut, pettynyt, väsynyt ja surullinen, mutta toisaalta helpottunut, takana oli yli 60 tuntia toivoa siitä, että "ihan kohta meillä on pieni nyytti sylissä". No, yritys ei tällä kertaa riittänyt ja poikamme syntyi lopulta sektiolla. Ja pitkän odotuksen jälkeen saimme pienen nyytin syliimme<3 Nyt, tuo pieni nyytti kävelee, tavailee muutamaa sanaa, halaa, nauraa, potkii palloa, suukottaa ja hurmaa meidät edelleen joka päivä. Hän on luonteeltaan iloinen ja utelias, hyvin liikkuva tapaus joka rakastaa huomiota, ilmaisee ärtymyksensä äänekkäästi, eikä tykkää jos häntä kielletään. "Miksi tv-tasolla ei saa seisoa? Miksi kynttilää ei voi syödä? Miksi astianpesukoneeseen ei voi mennä? Miksi vessanpönttöön ei saa laittaa käsiä?" On niin jännää seurata tuon pienen ihmisen touhuja.  Tänään tuo minun pieni poikani, täytti...

Meillä on ollut kavereiden kanssa jo jonkun aikaa viestiketju nimeltä "100 päivää onnea". Jokainen laittaa sinne päivittäin kuvan, videon tai jutun mikä on tehnyt onnelliseksi juuri sinä päivänä. Onnenhetket eivät ole elämää mullistavia hetkiä, lottovoittoja tai uusia autoja, vaan arjesta poimittuja pieniä asioita. Toisena päivänä jonkun onnenhetki on pahan päivän jälkeen nukkumaan meno, toisaalta onnen tunne saattaa vallata aamukahvilla. Idean sain eräältä ystävältäni ja näkee vastaavia juttuja kyllä sosiaalisessamediassa monessa eri muodossa. Toisaalta arjen keskellä on ihana seurata ihmisten onnea, juuri niitä pieniä hetkiä jotka tuovat hymyn kasvoille. Itse koen saavani tästä pienestä (lähes jokapäiväisestä) onnen poiminnasta myös voimaa, tuntuu hyvälle kun tietää, että ystävätkin ovat onnellisia. Tänään tulin onnelliseksi tästä blogista,  ei tämä ole suuri ja mullistava aluevaltaus, mutta tämä on minun ikioma juttuni, minun ikioma hetkeni ja toisaalta pala minua t...

Kuusi vuotta sitten toukokuussa minusta, Kristasta, tuli ÄITI - maailman paras titteli! Kuuden vuoden aikana minusta on tullut kahden lapsen äiti, kokeneempi äiti, määrätietoisempi äiti, itsevarmempi äiti... Äitiys opettaa, eihän minulla ole ennen ollut esimerkiksi kuusivuotiasta uhmakasta, joten kokemuksia tulevasta ei ole, jokainen päivä tuo tullessaan jotain uutta. Toisena päivänä tuntuu kuin tanssisi ruusunlehdillä, lapset nauraa ja hehkuvat onnea, kun taas toisena päivänä mikään ei tunnu riittävän ja kaikki kiukuttaa. Kaikkina näinä päivinä, minä olen äiti. Minä olen se kehen lapset voivat turvautua ja kuka aina rakastaa, vaikka hermot olisivatkin riekaleina ja mikään ei tunnu toimivat, olen silti äiti. Ja toivonkin, että saan myös aina olla se, johon lapseni voivat turvautua milloin vain! Ei niin pahaa asiaa ole, etteikö voisi äidille kertoa - niin ainakin toivon. Mutta! Olen minä paljon muutakin kuin äiti, vai olenko?  Olen vaimo, ystävä, nainen, työntekijä, sisk...