Vauhdin huumaa

Ihana kevät on täällä ja talvivaatteet sai pakkailla odottamaan ensi talvea, samalla kuin lumet sulivat ja paljastivat nukkuvan luonnon altaan. Tänään kuljeskelin hymyillen nukuttaen Petrusta unille ja katsellessani metsässä lenteleviä lintuja, ne näyttivät jotenkin niin onnellisilta pyrähdellessään puun oksalta toiselle pienen hippaleikin tahdissa. Luonto heräilee hiljalleen ja näin ensimmäiset vihreät silmutkin tänään, kesä on jo ihan nurkan takana. Kevät on ihana myös siksi, kun saa kaivaa potkulaudat, pyörät, rullaluistimet ja skeittilaudat esille ja pääsee huristelemaan pitkin katuja. Minun pyöräni on odottanut melkein kaksi vuotta uutta rengasta ja tänään vihdoin sen siihen sain ja olihan se heti pakko päästä hieman ajelemaan. Vuorossa oli siis myös Petruksen elämän ensimmäinen pyöräretki ison pyörän kyydissä. Jätkä istui niin tyytyväisenä kyydissä laulellen omalla kielellään koko matkan ja taputellen aina välillä minua selkään, eikä leikkipuistostakaan tarvinnut lähteä kiukun