SOPIVASTI SIKIN SOKIN

Lähenevä joulu, pimeät päivät ja se hetken kestänyt valkoinen maa sai minut taas johonkin ihme sisustus vimmaan kesken kaiken ihan tavallisen aamun. Kotikalsareissa ja jossain varmasti todella tyylikkäässä paidassa en jaksanut mihinkään lähteä, vaan tuntui, että muutoksen saisin kyllä aikaan ihan pienillä siirroilla... No mahan kanssa nämä "ihan pienet siirrot" ei ehkä olleetkaan ihan niin pieniä, mutta kun mä halusin, niin päätin alkaa hommiin. Ensin pyörittelin sohvaa tovin vaikka ja miten päin... 1. Kulma keskelle.. "ei, liian ahdas, ja se kuusikin jossain vaiheessa..." 2. Kaki erillistä sohvaa... "äh, ikkunan edessä ja ahtaasti toinen ja ei tää oo mun juttu..." 3. Sohva ikkunan alle ja kulma pois! "tää on hyvä... onko? no äh, haluan noi ikkunat näkyviin, siitähän tää ajatus lähti." 4. Sohva takaisin vanhalle paikalle... "ää mä haluan muutoksen, nyt!" 5. Kulma pois, sohva seinää vasten, kulma pikkuhuoneeseen... "TÄÄ ON

Viikot vain huristaa ohi ja mulla on enää 3 opetus viikkoa edessä, plus näytökset, sit ois tältä vuodelta työt taputeltu ja pääsee nauttimaan täysin siemauksin loppuraksudesta, joulusta ja omasta perheestä. Viikonloppukin meni taas töissä, eli rauhalliset aamut ja kiireettömyys jäi tältä erää täysin väliin. Lauantaina kävin töissä vain hetken aamusta, joten kerettiin touhuta perheen kanssa onneksi edes jotain. Oulussa (ja vissiin vähän joka paikassa) vietettiin viikonloppuna joulukauden avajaisia ja pojat kävikin katsomassa avajaistapahtumaa jo perjantaina.  Lauantaina pyörähdettiin IdeaParkissa moikkaamassa Joulupukkia ja kaupungin ihanat valot on multa vielä täysin näkemättä. IdeaParkissa joulunavajaisia vietettiin koko viikonloppu ja siellä olisi ollut vaikka ja mitä ohjelmaa lapsille aamusta iltaan, mutta meille riitti piirrustukset pukille ja itse pukin moikkaukset. Pojat jonottivat pukin luo oikein nätisti, tai ainakin isompi... Pienemmällä päiväunettomuus ja pitkä jono m

Tänään on täynnä 27 raskausviikkoa ja enää tätä kumpua ei piiloteta edes lapsioppilailta. Kuluneen viikon aikana ovat viimeisetkin oppilaat alkaneet kyselemään kasvaneen mahan tilannetta ja voi kuinka pienten lasten reaktiot on ihania!  "ope, miks sun maha näyttää siltä ku siel ois vauva?" - no siellä on...  "niinkö? ihanaa! saanko rutistella sitä heti kun se syntyy" (Keskustelu erään 4-vuotiaan oppilaan kanssa.) "Otatko sen kuitenkin aina mukaan kun tulet opettamaan, että voidaan haistella sitä" - 8-vee oppilas. (Harmi vaan, että kyllä mä ihan kotiin jään vauvan kanssa ja joku muu saa hoitaa nuo opetushommat tammikuusta, heh.) "Nyt meitä on täällä tunnilla yksi enemmän, koska vauva on kuitenkin mukana sulla kokoajan!" -5-vee oppilas. Kyllä olen hymyhuulin saanut opettaa ja vastailla kysymyksiin, mun oppilaat on ihan mahtavia ja niitä tulee ikävä väistämättä! Olo on edelleen tosi

Ihana kamala arki on vienyt mukanaan reissun jälkeen täysin ja tekemistä on riittänyt. Tuntuu hullulta, että minulla on töitä enää viisi kokonaista viikkoa, jonka jälkeen alkaa joululoma, joka sulavasti vuoden vaihteessa vaihtuu äitiysvapaaksi. Nyt olisi vuorossa hieman matkakuulumisia meidän NewYorkin reissusta, jossa kamera unohtui täysin matkasta joka päivä, mutta onneksi on nämä älypuhelimet joiden avulla saa tallennettua hetket kuviksi niin hyvin nykyään!  Reissusta on tosiaan jo viikko, ylikin, mutta nyt vasta tuntuu, että tajuan koko reissun tapahtuneen. Lähdimme matkaan aikaisin maanantai-aamuna, jolloin lensimme Helsinkiin. Helsingissä meillä olikin aikaa kuutisen tuntia ja mies joutui siinä välissä käymään töissä, kun taas minä ryntäsin tapaamaan rakastaa ystävääni perheineen Jumboon. Reissu tehtiin siis syyslomaviikolla, joka oli myös minulle automaattisesti vapaa. Palaan tähän asiana hetken päästä, miksi tämä viikko ei ehkä sitten kuitenkaan ollut se paras..