SOPIVASTI SIKIN SOKIN

Olen edelleen aloitteleva bloggaaja, ja tuo sana "bloggaaja" tai "bloggari" ei istu vielä minulle ollenkaan. Se hämmästyttää ja kummastuttaa, mutta kiehtoo jollain tavalla. Pohdin blogin aloittamista pitkään, huomasin itse asiassa kirjautuneeni bloggeriin ekan kerran keväällä 2012, mutta silloin en uskaltanut. Olen tässä miettinyt, että miksi en aloittanut tätä hommaa aiemmin, mihin kaikkeen siivet olisivat jo voineet kantaa vai olisinko vain kirjoittanut itseni iloksi, ehkä ystäville ja tuttaville luettavaksi mitä meille kuuluu... Näin jälkeen päin vähän harmittaa etten silloin aiemmin rohjennut tätä hommaa aloittaa, sillä toivon tämän säilyvän pienenä elämäkertana ja päiväkirjana myös minulle itselleni hamaan tulevaisuuteen. Blogimaailma on suuri, kilpailu kovaa ja suosio hankala saavuttaa. Minulle riittää, että joku tykkää, eikä suuren yleisön suosio ole pointti ja päätavoite tässä hommassa. Tottakai minua kiinnostaa mihin kaikkeen siipeni kantavat, en ole luovut...

Kuten kerroin edellisessä postauksessa, olimme päässeet yhteisymmärrykseen nojatuoliasian kanssa. Nojatuolit itsessään eivät ole minun suurin intohimoni, mutta kun mieheni alkoi puhua klassikosta, kauniista silmää miellyttävästä tuolista, innostuin. Olen tässä viime aikoina huomannut, että sisustamme nykyään mieheni kanssa paljon yhdessä ja hänestä onkin tullut se meidän perheen "design-harrastaja". Olohuone on siis saanut vihdoin tuolin jossa on mukava istua ja joka miellyttää silmää. Valintaa helpotti kun löysimme tämän kauniin klassikon ihan kotikulmilta käytettynä, ajan patina ja pienet kulumat jotenkin jopa kaunistavat tuolia minun makuuni, eikä kaiken aina tarvitse olla niin uutta ja hohtavaa. Nyt meidän olohuonetta siis koristaa Artekin 406 nojatuoli mustilla satulavöillä. Minä niin tykkään! Olohuoneen uuden tuolin myötä rottinkituoli pääsi vihdoin makuuhuoneeseen täyttämään nurkkaa johon sen olin alunperin ajatellutkin. <3 K

Aurinko nousi aamulla varhain ja puoli yhdeksän maissa bussia odotellessa nautiskelin valoisasta talviaamusta, kevät on selvästi jo antanut merkin itsestään. Viikonloppu, eli työn täyteiset päivät alkavat taas tänään, mutta onneksi paljon viime viikonloppua lyhyempinä. Aamulla onkin pitänyt ahkeroida suunnittelujen parissa. Auringon tuoma valo pakotti minut kuitenkin tarttumaan kameraan ja ihastelemaan eilen postista hakemiani uusia juttuja kotiin, niinpä ajattelin myös ottaa pienen rakosen tälle blogille tästä päivästä. Eräänä iltana selailin nettiä ja ihastelin, kauhistelin ja lopulta rakastuin. Makuuhuone on pitkään kaivannut sängyn päällä odottavalle hyllylle jotain, mutta en ole oikein siihen mitään löytänyt, kunnes silmiini osui kaunis juliste, joka yksinkertaisuudellaan sai minut rakastumaan. Viime marraskuussa sain samaa sarjaa olevan tyynyn pitkän haaveilun jälkeen, tyynyn johon olin kokenut rakkautta ensi silmäyksellä. Etsin, löysin, haaveilin ja lopulta sain sen. Kun t...

Maanantai taitaa olla yleisesti ottaen ihmisten eniten inhoama päivä, viikonloppu on ohi ja arki starttaa taas uudella viikolla. Meillä arki pyörii tällä hetkellä ei niin mukavalla seitsemän päivää viikossa tahdilla, joten viikonlopun alkaessa meillä ei huokaista helpotuksesta, vaan sanotaan ovella moikat. Olin yhden viikonlopun pois töistä ja viime viikonlopun sainkin viettää sitten työnparissa aamusta iltaan. Työt kun eivät tekemättä hoidu, ne odottavat ja kasaantuvat jos niitä ei tee, näin myös minulla, vaikka ala onkin moneen muuhun työhön verrattuna luovaa ja jokseenkin vapaata. Olen onnistunut kasaamaan itselleni melkoisen määrän ylimääräisiä hommia omien perus tuntien päälle, joten 12-17 lauantaisin ja sunnuntaisin eivät enää riitä, arki-iltoisin saleja on hankala saada yksityiseen käyttöön ja päivisin kouluikäisten on hankala tulla harjoittelemaan, niinpä minunkin on pakko joustaa ja viikonloput venyvät väkisin. Teen siis työkseni tanssinopettajan hommia (jos joku vaikka sattu...