Punaisesta riisuttu

Tänä vuonna aloin fiilistelmään joulua jo heti marraskuun alusta. Odotin, että saan laittaa jouluvaloja ja vaihtaa tyynyihin jouluisempaa väriä, laittaa kuusen ja ihastella joululaatikon aarteita... No, maltoin mieleni joulukuun alkuun ja hupsista! koko joulun laittaminen alkoi tuntua puuduttavalta, tontut ja joulunpunainen ei napannut enää yhtään. Mutta, kuten aiemmin kirjoitin, joulumieli hiipi hiljalleen ja laiteltiin joulua kotiin pikku hiljaa. Tonttuset vasta viikkoa ennen joulua ja näin koti ja joulu tuntui hyvältä. Varsinainen joulustressi jäi potematta ja joulu lipui ohi jotenkin kumman äänettömästi, nythän se on jo ohi.

Eilen tuumasin äidilleni, että tekisi jo mieli purkaa kaikki jouluinen pois, mutta hänen mukaansa loppiaisena vasta. Hassua, että näin aikuisiälläkin äitin sanat tuntuivat oikeilta. Niinpä ajatus joulukodista loppiaiseen saakka alkoi tuntua hyvältä, punaisesta ja tonttusista vain oli päästävä eroon! Kuusi ja tähdet saivat jäädä ja sohvatyynyt vaihtuivat vanhoihin tuttuihin. Mustaa ja valkoista harmaan sävyisen sohvan kaverina, kynttilät ja muutama tähtönen ja koti tuntuu taas paljon kivemmalta.

Nyt, kun koti on saatu edes jonkinlaiseen järjestykseen, on hyvä karata juhlimaan uutta vuotta anoppilaan. En yleensä harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta tänään, syötyäni aivan hirveän karkkiähkyn, päätin, että ensi vuonna minulla on tasan 52 karkkipäivää! Ja nyt kun olen sen näin "julkisesti" sanonut, minun on siinä pysyttävä! Syön karkkia aivan liikaa ja eihän ne nyt kenellekään hyvää tee, mutta kokonaan minä en irtokarkeista luovu, kerran viikossa minä nautin! Ne pysyköön minun paheenani.