Joulu vietetty ja snoukkakausi avattu!





Joulu vietetty ja eilen ajeltiin kotiin jatkamaan lomailua. Oltiin siis joulun vietossa Kuopiossa ja nautittiin oleilusta ja hyvästä ruuasta äitini luona. Äiti oli laittanut kodin kauniin jouluisaksi ja kuusi odotti koristeitaan, jotka serkukset saivat kuusen oksille ripustaa. Kuusi koristeltiin aattoaamuna joulupuuron jälkeen ja sitten ulkoiltiin reippaillen isäni luokse ja takaisin "mummilaan". Ruuan jälkeen alettiinkin jo odottaa pukkia innolla, joka saapui muorinsa kanssa 16:30 koputellen ovelle. Lapsia jännitti, mutta lopulta kaikki uskaltautuivat pukin syliin. Lahjoja tuli paljon, mutta onneksi turhalta krääsältä vältyttiin, vaatteita ja legoja löytyi tänä vuonna poikien paketeista. 
Minäkin olin ollut tosi kiltiinä ja pääsenkin harjoittelemaan valokuvaamista uudella kameralla ja shoppailemaan stokkalle. Lisäksi sain vielä Kalevalan kosmos kaulakorun, joka yllätti minut täysin (kuvan kerkesinkin jo laittaa instagramin puolelle). Kyllä tuo mun mies näköjään osaa yllättää, hän kun on väittänyt ettei osaa ostaa minulle koruja. Yhteisiä lahjoja tuli myös muutama ja yksi niistä oli lahjakortti ravintolaan ja hoitaja lapsille tälle aikaa, aika ihana, sillä kahdestaan vietetty aika on nykyään aika harvinaista.



 Joulu Kuopiossa oli ihana, syötiin liikaa, saunottiin joka päivä ja vietettiin aikaa perheeni kanssa, ainoa mikä harmittaa, on se, että nuo päivät menivät liian nopsaa. Petrus ei oikein nukkunut öitä ja päätimme siksi tulla kotiin jo eilen, myös tämän päiväinen tapahtuma Ideaparkissa houkutteli meitä tänne.

Tänään siis Oulun Ideaparkissa oli Suomen lumilautaliiton järjestämä Lasten Snoukkamaa -kiertue, joka toi keskelle kauppakeskusta mukanaan Burtonin kehittämän liikuteltavan miniparkin, jossa lapset voivat kokeilla lumilautailua. Kiertueella snoukkailemaan pääsee kaikki 2-7-vuotiaat lapset, välineet saa lainaksi paikan päältä ja osallistuminenkaan ei maksa mitään. Ainakin meidän poikiin upposi tämä homma ihan täysillä, eikä isompaa meinannut saada parkista pois millään. Pienempi tyytyi enempi katselijan rooliin, mutta sai hänkin kokeilla laudalla menoa, ja taisihan tuo tykätä. Huomenna vuorossa on ilmeisesti sitten oman snoukkamaan rakentaminen pihalle. On mahtavaa, että lapsille järjestetään tällaisia tapahtumia ja koska kovin moni ei tule ehkä ajatelleeksi, että lumilaudalla voi alottaa laskemisen aivan yhtä hyvin kuin suksillakin, voi tällainen kiertue toimia innoittajana vanhemillekin. Ahkeran lumilautaulun jälkeen pojat saivat vielä upeat mitalit kaulaan ja niistä onkin oltu erityisen ylpeitä koko ilta.




Illan päälle vielä hieman herkuteltiin ja nyt voisikin olla hyvä aika siityä unten maille niin jaksaa huomenna jatkaa lomailua ja ihmettellyä, sillä aivan kummallinen talokuume saatiin tuliaisina Kuopion reissulta... Myös jonkinlaisia uuden vuoden suunnitelmia pitäisi ehkä tehdä, vai tarviiko?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)