Ekat neuvolakuulumiset



Vauva on tänään 10 päivää vanha, hän on ollut tasan viikon kotona ja hän kävi tänään ensimmäisessä neuvolassa. Neuvolaan mentiin koko perheen voimin, isoveljet viettivät aikaa leikkipaikalla sillä aikaa, kun me käytiin vauvan kanssa neuvolatätin juttusilla. Alkuun käytiin läpi kuulumiset ja tarkastettiin minun haavan ja kohdun tilanne, kaikki näytti olevan hyvin ja toipuminen on hyvässä vauhdissa. 

Sitten oli vuorossa vauvan tarkastukset. Hän ei oikein pitänyt siitä, että piti riisua vaatteet ja häntä tutki niin hoitaja kuin opiskelijakin. Meidän oikeasti hiljainen vauva antoi kyllä kuulua koko keuhkojen voimalla ja huusi koko viikon edestä. Onneksi hän loppua kohden hieman rauhoittui ja kaikki saatiin katsottua, syliin päästyä kaikki oli taas hyvin. Oikeastaan hoitaja oli vain ylpeä pienestä huudosta, sillä hieman kellakka vauvamme ainakin todisti, ettei ole uupunut, vaan jaksaa huutaa, syödä ja ihmetellä. Kotona hän vähemmän huutaa, tarjolla syli, ruokaa ja ihmeteltävää ja ne riittää, ainakin vielä.


Kasvu on hyvässä vauhdissa ja 70g on jo saatu syntymäpainoon lisää! Maito siis riittää ja sekös äidin mieltä lämmittää. Nyt siis jatketaan samaan malliin ja loppu viikosta päästään ulos! Aivan ihanaa kun pääsee nauttimaan kuiskivasta keväästä ja auringosta! Vaunulenkit pääsevät pian jokapäiväiseen ohjelmaan (pienellä säävarauksella toki) - jee!!! 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)