Maailman kaunein ruokapöytä
Meille tosiaan kotiutui Artekin pyöreä ruokapöytä pari viikkoa sitten. Pöydän halkaisija on 125 cm ja se on väriltään koivu/valkoinen laminaatti. Kun muutettiin tähän kotiin, arvoimme tosi kovasti otetaanko vanhaa pöytää edes mukaan, koska arvelimme sen olevan tähän tilaan liian suuri. En kuitenkaan ollut valmis luopumaan pöydästä, koska tykkäsin siitä ihan älyttömästi. Ajan kanssa kuitenkin ajatus vahvistui ja pöytä oli auttamatta liian suuri ja teki keittiön ahtaaksi. Olemme pitkään haaveilleet Artekin ruokapöydästä, ajatelleet, että joskus sitten... Mutta muuton myötä aloimme pohtimaan olisiko sen aika kuitenkin jo nyt, hetken arvoimme sopisiko tilaan paremmin pyöreä vai neliskanttinen pöytä, johon ystäväni keksi ratkaisun ja kantoi meille heidän vanhan pöydän testiin. Hetken elimme neliskanttisen pöydän kanssa ja ajatus vahvistui heti, että tila vaati pyöreän pöydän ihan ehdottomasti. Aloimme googlailla vaihtoehtoja ja päädyimme aina ihailemaan sitä mistä oltiin puhuttu jo vuosia, eli Artekia. Lopulta päätettiin pistää se tilaukseen. Pöytä tilattiin Porin Kalustetalosta ja se tulikin paljon odotettua nopeammin. Kun pöytä oli kasattu paikoilleen, tuijotin sitä hetken ja minua melkein itketti, siinä se oli meidän pitkäaikainen haaveemme toteutuneena. Se on maailman kaunein!
Kun ostimme ensimmäisen oman asunnon hankimme sinne sopivia kalusteita, jotka on usean muuton myötä eläneet elämänsä joko loppuun tai vaihtaneet kotia. Mieheni on aina halunnut ostaa design huonekaluja ja hiljalleen tartutti sen minuunkin. Monen monta vuotta olemmekin jo hankinneet huonekaluja ajatuksella, että ne ovat meillä aina, kestävät aikaa, pyritään olla ostamatta mitään väliaikaisia ratkaisuja vaan satsataan siihen mitä tarvitaan ja halutaan oikeasti. Tottakai vieläkin tulee ostettua jotain mitkä eivät välttämättä ole meillä ainiaan, mutta pääosin ajatus on kestävissä hankinnoissa. Me emme myöskään ikinä etsi ensimmäisenä liikkeestä uutta, vaan etsimme aina ensin käytettynä ja meidän kodissa onkin todella paljon käytettynä ostettuja juttuja. Toki hankimme uutenakin jotain, jos käytettynä ei löydy ja ajatus on pitää se ainiaan, mutta vitsi se tunne kun löydät järkevään hintaan jotain mitä olet kauan etsinyt, se vaan on parasta! Aina kun ostaa käytettyä, etenkin netistä, kannattaa olla tarkkana mitä on ostamassa, kaikkien merkki- ja design tuotteiden kohdalla kannattaa aina pyytää lisäkuvat leimoista tai muista millä voit varmistua aitoudesta!
Ihanaa uutta viikkoa!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät päivää, kiitos <3