itse tehty isänpäivä

Kiertelimme kuluneella viikolla kauppoja ja etsiskelimme sopivaa lahjaa isänpäiväksi. Kyselin Oliverilta mitä he haluaisivat isälleen antaa, ja hän tokaisi minulle kovin vakavaan sävyyn että, "minä olen askarrellut eskarissa kortin ja lahjan, että jos hän on niin kiittämätön ettei ne riitä niin ostapa jotain sitte!" Enpä ostanut. Silloin tajusin, että miksi mä edes mietin että ostaisin jotain. Pojat olivat askarrelleet lahjat, joista saavat olla ylpeitä ja etenkin Oliver on tosi ylpeä teoksistaan (Petrus ei vielä oikein tajua). Tajusin, että jos ostan jotain, nämä arvokkaat itse tehdyt lahjat menettävät ehkä pienen esikoululaisen silmissä merkityksen. Sitä en halunnut. Kuitenkin halusin jotain yhteistä molemmilta pojilta ja saatiinkin Oliverin kanssa idea, että tehtäisiin isille paita. Niinpä ostimme yksivärisen t-paidan ja tekstiilivärin ja painoimme paitaan molempien poikien kämmenen jäljet, ja paidasta tuli tosi hieno!


Aamulla pojat herättivät isänsä halauksin ja paketein, joita olivat itse askarreleet. Petrus tietenkin innoissaan isoveljeä seuraten iloitsi kaikesta, vaikka ei ehkä vielä ihan tajunnut mikä oli homman pointti. Isä ja pojat jäivät sänkyyn makoilemaan ja minut ajettiin alakertaan aamupalan laittoon. Aamiaisen jälkeen kävimme koko perheen voimin kävelyllä ja mäenlaskussa. Kotiin palattua olimmekin kaikki jo melko nälkäisiä ja ruuan ja kakkukahvien jälkeen oli Oliverin jalkapalloharjoituksien aika.



Iltapäivällä suuntasimme vielä SuperParkiin viettämään aikaa perheenä, kisailtiin, kiipeiltiin, pompittiin, laskettiin mäkeä, naurettiin ja nautittiin koko perhe! Parasta mitä lapset voi saada, on aikaa vanhemmilta, parasta mitä vanhempana tiedän, on onnelliset lapset, paras päivä pitkään aikaan meidän perheelle oli eilen! Hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Kiitollinen saan olla tuosta miehestä jonka olen lapsilleni isäksi saanut. Kiitollinen olen myös isästä, jonka minä olen itselleni saanut ja ukista joka jaksaa olla ylpeä jokaisesta lapsestaan, lapsen lapsestaan ja lapsenlapsen lapsestaan. Näitä miehiä elämässäni minä arvostan, rakastan ja kunnioitan koko sydämestäni.

Isät <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)