Vauvan juttuja osa 2 - vaunut ja turvaistuin.



Esittelin aiemmin meidän tulevan vauvan sängyn ja nyt ajattelin, että vuorossa voisi olla kulkuvälineet, eli vaunut ja turvaistuin. Vaunut onkin itseasissa yksi ainoista asioista jotka meillä olivat Petruksen jäljiltä... Uusittiin rattaat kun Petrus siirtyi vaunuista rattaisiin, joten vaunukoppa on ihan uusi. Meillä on hyvin palvelleet Bugaboo Buffalot, joihin vaihdeltiin poikien kanssa tällä viikolla vaunukoppa rataskankaiden tilalle.


Vaunut on olleet ihan mielettömän ihanat rattaina ja uskon, että ne palvelevat vähintään yhtä hyvin vaunuina - odotan jo vaunulenkkejä! Vaikka meillä tuo tuleva isoveli 3-vee onkin melko reipas kävelijä, päätettiin hankkia rattaisiin varalta myös seisomalauta helpottamaan kaupunki-, puisto- ja kauppareissuja. Seisomalautaa ei olla vielä asennettu, sillä unohdettiin se Kuopioon... Mutta eipä me sitä vielä tarvitakaan. 




Autoon meille valikoitui Maxi-cosin cabriofix, jonka saa adaptereilla kätevästi vaunujen runkoon ja autoon se napsahtaa two-way telakan avulla silmän räpäyksessä. Kaukaloon hankittiin Baby's only lämpöpussi, johon rakastuin täysin kun ne tulivat Noomiin myyntiin. Lämpöpussi oli yksi ensimmäisistä hankinnoistani vauvalle, koska pelkäsin että jäisin ilman jos en toimisi nopeasti. Näyttää noita edelleen kaupoissa olevan, mutta tuota väriä en ole kyllä nähnyt missään pitkään aikaan... Perustelen aikaisen hankinnan tällä, haha.


Hiljalleen siis kaikki valmiina... hoitopisteestä, vaatehankinnoista, sairaalakassista ja  arjen helpottajista tulossa vielä juttua näissä vauvan tavaroiden esittelyissä :)






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)