1-vee bailut

Kuten lupailin, synttärit saavat oman postauksen ja se tulee tässä! Tämä oli hieman unohtunut tuonne luonnoksiin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikä niistä juhlista nyt vielä niin kauaa ole, vasta 11 yötä!


Roopen 1-vuotis synttäreitä tosiaan juhlittiin toissa sunnuntaina yhdessä läheisten kanssa. Juhliin saapui Kuopiosta minun perhettäni ja täältä Oulusta miehen siskon perhe ja Roopen kummi. Ei siis mitään suuria hulinoita, mutta kuitenkin ne niin tärkeät ihan ekat synttärit. Sain valita juhliin kattaustarvikkeita ihanasta Somiana-liikkeestä ja siitä kirjoittelinkin aiemmin täällä, lisäksi haettiin vielä ilmapallot samaisesta liikkeestä perjantaina ja ne oli kyllä juhlien ehdoton hitti. Itseasissa niitä palloja lentelee meillä edelleen ja vain yksi pääsi karkaamaan taivaalle eteisestä... Juhlissa ei ollut tosiaan mitään sen kummempaa ohjelmaa, ei tuo 1-vuotias vielä sellaisen päälle oikein ymmärrä. Mutta koska jotain halusin isompien lasten iloksi järjestää niin ilmapallojen lisäksi leikittiin ongintaa, josta jokainen lapsivieras sai onkia oman pienen yllätyspussin. Roope otti innoissaan vieraita vastaan, repi haltijoissaan lahjoista nauhoja ja papereita, sai ihania lahjoja ja kaiken huipuksi sai maistaa synttärikakkua, joka tosin ei (onneksi) ollut hänen mielestään niin suurta herkkua. 



Kakun kanssa meinasi tulla hieman ongelmia kun pitkästä aikaa päätin leipoa sen itse ja poiketa omista tottumuksista, eli en tehnyt perinteistä kermakakkua. Leivoin pohjan pakkaseen hyvissä ajoin, koska tykkään leikata pohjan jäisenä ja sulattaa vasta sitten, tänne asti kaikki sujuikin hyvin... Täytteeksi tein daim-vaniljavaahtoa ja kun lauantai-iltana täytin kakkua se levisi alustalle juuri kun nostin viimeisen kerroksen kakun päälle. Hetken meinasin jo luovuttaa, mutta sitten tajusin, että vain yksi kerros välistä oli antanut periksi ja purkamalla homma pysyisi vielä kasassa. Niinpä poistin välistä lahonneen osan ja kakku hieman pieneni, mutta riitti vallan hyvin juhlaväelle ja vielä seuraavan päivän rääppiäisiin. Kakun kuorrutin vielä voikreemillä ja koristeiksi askartelin viirin, paahdoin muutaman mini vaahtokarkin, nappasin ruukusta eucalyptuksen oksan ja laitoin karhut tallustelemaan, sekä tietenkin yhden kynttilän. Lopulta olin aivan tyytväinen kakkuun ja täytyy sanoa, että se oli superherkullista! Lisäksi tarjoiltiin pizzaa ja salaattia, donitseja, macaronseja ja kakkutikkareita. Kaikki vieraat saivat siis mahansa täyteen ja suut makiaks. Kiitos kaikille, ketkä saapuivat juhlimaan meidän 1-vuotiasta <3 


Siitä, millainen tyyppi tuo meidän 1-vuotias on, kirjoitan ihan oman postauksen ja se löytyy täältä heti huomenissa! 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)