Tunnelmaa tauluilla (sis. Desenio alekoodin!)

Kevät ja aurinko saa aina sisustuskuumeen nousuun, kun talossa asuu vauhdikas taapero jää sisustaminenkin helposti hieman hänen jalkoihin. Monta kertaa olen päivitellyt, kuinka kaipaan jotain uutta ja etenkin makuuhuone on tuntunut kolkolta nukkumanurkalta. Myös Roopen oma pieni huone on jäänyt hieman kesken ja siellä on ollut jotenkin liian valkoista ja kolkkoa. 



Sain yhteistyössä Desenion kanssa valita heidän valikoimastaan piristystä kotiin. Heidän julistevalikoimansa on todella monipuolinen ja valinta ei todellakaan ollut helppoa, lisäsin, poistin, lisäsin, vaihdoin, olin varma, hylkäsin ja lopulta löin valinnat lukkoon. Vielä tämän jälkeen pyysin mieheni mielipidettä ja lopulta päädyimme valitsemaan kaksi iso julistetta kehyksineen meidän makuuhuoneeseen ja kaksi pienempää Roopen omaan huoneeseen. 


Meidän makuuhuoneeseen valikoitui kaksi vaaleaa julistetta valkoisilla kehyksillä. Wishbone, joka on hyvin vähäeleinen, ajaton ja tyylikäs, sekä dreamer, johon ihastuin heti kun näin sen. Julisteet asetin meidän sängyn päälle tummalle seinälle, seinälle jota olen viime aikoina inhonnut. On tehnyt mieli maalata se, tai keksiä siihen jotain piristystä. Julisteiden myötä koko huoneen tunnelma muuttui täysin, niiden rauhallinen tunnelma sai minut pitkästä aikaa innostumaan makuuhuoneen sisustamisesta enemmän. Nyt huone tuntuu pitkästä aikaa taas omalta, on kutsuva ja miellyttää silmää. 


Roopen huoneeseen valittiin eläinaiheisia julisteita kaksi, toinen on nimeltään Elephant on circle, missä norsu taiteilee kuun päällä. Toisessa, Little Raccoon nimisessä julisteessa, kurkistaa söpö pesukarhu. Taulut pääsivät Pumpuli-valaisimen kaveriksi sängyn päälle koristamaan huonetta. Roopen huoneen julisteisiin valitsin puun väriset kehykset, koska kaipasin huoneeseen lämpöä ja minulla on nyt jokin ihastus taas puun eri sävyihin vähän kaikessa. 


Jos siis sinunkin seinät kaipaa jotain uutta, niin nyt kannattaa kurkata Desenion valikoimaan, sillä koodilla KRISTA saat -25% Desenion julisteista 20.-22.3.2018! Alennus ei koske handpicked- tai yhteistyöjulisteita, eikä kehyksiä.

Ihanaa päivää<3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)