Rar-keinu olohuoneessa

Siinä se nyt on! Meidän joululahja kotiin, meille, koko perheelle. Mieheni tykästyi Vitran Rar-keinuun jo monta vuotta sitten, minusta keinu oli pieni ja säälittävä. Aika kului ja muutettiin tähän nykyiseen kotiin, pyöriteltiin olohuonetta ja yhtäkkiä tuntui, että olohuoneessa voisi olla jokin matala penkki, joka voisi tarpeen mukaan majailla myös tv-tason edessä peittämättä tv:tä. Mies nosti esille Rar-keinun ja yhtäkkiä tajusin rakastavani ajatusta. Alkoi keskustelu väristä, alunperin kun oli puhuttu aina vain valkeasta ja siihen olin lopulta vuosien jälkeen ihastunut. Mutta yhtäkkiä mieheni ilmoitti kyllästyneensä valkoiseen keinuun, koska sitä näkyi joka paikassa niin paljon. Luovuin ajatuksesta, olinhan juuri ihastunut siihen valkeaan.



Miehen loman alettua, hän halusi pyörähtää Vepsäläisessä katsomassa vaihtoehtoja ja istuttiin vierekkäin Rar-keinuissa, toinen valkeassa ja toinen koko mustassa, minua miellytti valkea, miestä musta, mutta mustassa meitä molempia tökki tummanruskeat puuosat. Heitin sitten ilmoille, että okei, musta vaaleilla jaloilla voisi toimia ja mieheni oli samaa mieltä. Niinpä hän osti meille tuon ihanuuden, jonka värivalintaan en voisi olla enempää tyytyväinen. Mielestäni tuo sopii meille erittäin hyvin, lisäksi se sopii hyvin Artekin tuolin kaveriksi yhteisen värinsä ansiosta. Kaiken huipuksi yllätyin kuinka mukava tuossa onkaan istuskella. Lapset ovat myös rakastuneet keinuun ja pienemmän mukaan se on hänen ikioma. Onko muuten kellään kokokemuksia, että kuinka helposti tuo keikkaa? Välillä vähän hirvittää kun pojat siinä touhuavat.


Tässä kun katselen näitä olohuoneen kuvia, on hauska huomata kuinka paljon mieheni tyyli nykyään näkyykään sisustuksessamme, meillä tosiaan sisustetaan paljon yhdessä!

Kommentit

  1. Toi on IHANA! Ja mun mielestä toi musta on melkeinpä valkoista upeampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, on tuo kyllä ihana! Niitä valkoisia tosiaan näkee aika paljon, mutta kaunis se on sekin. Uskonpa että tää olis just oikea valinta meille. Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  2. Huikea tuo keinutuoli! Sopii tosi hyvin teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tykkään kyllä joka päivä enemmän itsekin. Ihanaa alkanutta vuotta sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)