10 - Tehtävälista

Eilen illalla kotiuduin "naisten Lontoo-reissulta" ja ai että olo onkin rentoutunut, ihana olla kotona, vaikka ihanaa toki oli olla reissusakin. 14 yötä enää jouluun ja tekemistä riittää. Aluksi joulumieli oli jossain kiven alla (ehkä vähän on taas sinne sujahtanut) ja nyt huomaan, että jouluun on enää kaksi viikkoa! Tällä viikolla koti saa pukeutua jouluun ihan kunnolla ja joululaulut saa soida aamusta iltaan, eiköhän se joulufiilis sieltä taas löydy. Töitäkin on enää tasan yhdeksän päivää ja sitten on aika nauttia herkuista, joulusta ja ennen kaikkea omasta perheestä.

Kuten mainitsin hommaa olisi vielä ja tässäpä pieni lista mitä pitäisi vielä tehdä (samalla saattaa hieman paljastua mitä tulevista luukuista tuleekaan löytymään).

-Joulukorttien askartelu ja lähetys

-Piparkakkutalon rakennus ja pipareiden koristelu

-Joulukoristeiden askartelu

-Joulusisustus

-Joulukukat

-Joulun suunnittelu... jep! Meidän piti olla ihan vain kotona, mutta nyt äitini kutsui meidät sinne ja olisihan se ihana mennä valmiiseen pöytään ja viettää joulua koko perheen voimin. Tuo meidän ekaluokkalainen haluaisi olla kotona ja me haluaisimme kunnioittaa hänen toivettaan, joten saa nähdä - 7-vuotiaan mielikin kun saattaa muuttua niin yhtäkkiä. Kinkkuhan se pitää hankkia ja kaikki muutkin jouluruoat jos kotona ollaan!

-Joulukuusen koristelu

-Meidän ikiomat pikkujoulut

-Itsetehdyt joululahjat

Hommaa riittää, mutta onneksi kivaa sellaista ja kaikki oikeastaan sellaista koko perheen yhteistä tekemistä. Huomenna pistän jouluvaihteen päälle ja joulu saa alkaa ihan toden teolla meidän kotona.








Kommentit

  1. Erinomaisen hyvä lista, aika lailla nuo hommat löytyy vielä omaltakin, joskin tekemättömältä listalta :). Eli lainaan sun listan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa lainata ;) ihanaa joulun odotusta ja tsempit jouluisiin askareisiin!

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvan sänky

String system muutti olohuoneeseen

Vauvan hoitotaso (näin alkuun)