2015/12/15

15 - Mitä jos jouluna ei ole lunta?

Ihana lumi on peittänyt maan ja pakkanen nipistelee poskia. Olemme päättäneet pitkän pohdinnan jälkeen lähteä viettämään joulua Kuopioon, jossa ei vielä lunta juuri olekaan ja tämäkös sai pienen ihmisen miettimään joulua ja lumen tarvetta juuri aattona.

Meillä uskotaan Joulupukkiin ihan täysin ja se luo juuri sen suurimman jännityksen joulun odotukseen - tuleekohan se pukki tänä vuonna? Oliver puhui mumminsa kanssa puhelimessa ja kuulin kuinka he pohtivat joutuuko Joulupukki tulemaan autolla, jos lunta ei ala kuulua, meidän nokkelalla pojalla oli selitys ja hän piti mummia hieman höpönä, eihän pukki aja autolla! "Kuule! Se ajaa reellä, porot lentää ja siihen ei lunta tarvita." Ilmeisesti äitini sitten kyseli laskeutumisesta, että kuinka se sitten sen hoitaa, kun ei voi liukua jos lunta ei ole. "Se iskee jarrut pohjaan ja tupsahtaa suoraan alas, ei siinä ehdi sitten liukua."

En tiedä mistä tuo poika aina kaikkea keksii, mutta olen sitä mieltä, että hän saa uskoa Joulupukkiin ja lentäviin poroihin niin kauan kun hän haluaa. Minä en aio häneltä viedä pois sitä, mikä vielä ainakin tänä jouluna tekee aaton odotuksesta niin  jännittävää. Vähän olen kyllä vihjaillut, että Joulupukkia autetaan ja lahjoja tulee muiltakin ja yrittänyt sen kummemmin olla Joulupukista kertomatta tarinoita. Valitettavasti meillä ei enää isomman kanssa varmaan montaa joulua vietetä niin, että hän Joulupukkiin noin täysiä uskoo, tavallaan aika haikeaa... 


Mutta toisaalta, kyllä minäkin uskon Joulupukkiin omalla tavallani, onhan sellainen tyyppi tavallaan olemassa ja se tuo iloa kaikille :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos <3