2016/12/23

23 - Lasten omat joulutarinat

Luukku 23 

Ollaan luettu joulukuun ajan lasten kanssa jouluisia tarinoita päivittäin. Näistä innostuneena isompi pojista halusi keksiä oman tarinansa ja pyysi minua kirjoittamaan sen myös tänne. Tässä luukussa siis molempien poikien omat Joulutarinat, koska pitihän pienemmänkin kun isompikin... 



Joulupukin paja

Olipa kerran Joulupukin paja, siellä oli kolme tuhatta tonttua ja Joulupukki. Tonttuja oli erilaisia, oli nikkarointi-tonttu, ompelija-tonttu, lahjojen paketointi-tonttu ja paljon muita. 

Eräänä jouluaaton aattona Joulupukilla oli pajassaan ongelma. Lahjojen paketoimiseen ei ollut tarpeeksi tonttuja, koska tontut olivat seonneet kalentereiden kanssa ja lähteneet tänä tärkeänä ja kiireisenä päivänä tarkkailemaan lapsia. Mutta ongelma saatiin ratkaistua koska muori jaksoi paketoida kaikki lahjat, vaikka lahjoja oli tuhansia! 

Niinpä Joulupukki pääsi matkaan ajoissa. 

Sen pituinen se. 

-Oliver 8v. 


Eräänä päivänä Risto löysi viimeisen joulukalenterin ja sai aukaista ne kaikki luukut. Se oli ihan pikkuinen. Joulukalenterista tuli suklaita, herkkuja, mansikoita ja Hot wheels leluja. Risto tykkäsi niistä kovasti. 

Sen pituinen se. 

-Petrus 3v. 

Lopuksi vielä muistuttaisin, että luukussa 20 on arvonta, johon voi osallistua aina tähän iltaan klo 22 saakka! Tuplata mahdollisuudet voi instagramin puolella!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos <3